Viimeisen laukauksen jälkeen jäi kerrankin oivallinen fiilis. Noin 30+ tuntia peliaikaa takana ja aivan viimeiset tehtävät antoivat vielä tehdä valintoja. Vaikka Far Cry onkin tuttu pelisarja, en olisi uskonut ihan heti pelin loputtua, että pitäisikö pelata kuitenkin heti uudestaan?
Far Cry 4 ei ole uusi peli, edes minulle. Se on seissyt hyllyssä vuoden tai kaksi kun turhaannuin siihen, etten ymmärtänyt, minne piti mennä seuraavaksi ja maailma vaikutti aivan liian isolta. Jossakin vaiheessa pelasin DLC-seikkailun jetien murhaamisesta, mutta sekään ei vakuuttanut palaamaan Kyratiin. Siihen vaadittiin kesäloma ja fiilis ”pelata vaan jotakin”.
Heti pelin käynnistyttyä, löysin vahingossa siihen mestaan, jonne pitikin mennä. Tarina nytkähti eteenpäin, tapasin pajauttelevat sankarit teltassa ja taisteluareenan sisäänheittoneitoset. Ja olin taas koukussa.
Pelisarjaan tutustuin Far Cry: Primalin kautta (paras peli ikinä mitään) ja myöhemmin hommasin Far Cry 5:n, kun pelasimme Keystone Heightsia. Vitonen vakuutti sen verran, että pelasin myös kehutun kolmosen läpi, mutta se ei herättänyt suurempia tunteita.
Kutostakin olen tahkonnut loppumetreille saakka, mutta se on selkeästi tylsin näistä kaikista. Tai ehkä en vaan päässyt siihen sisälle? Sen kautta toki opin pitämään Dominosta, joten ei sekään tyystin surkea ole.
Mutta entäs tämä nelonen sitten?
Sarjan muiden pelin mukaan toiminta on jouhevaa ja nopeaa. Juostaan ympäri karttaa, ammutaan (melkein) kaikkea mikä liikkuu ja välillä kiroillaan tasohyppelyosuuksia. Ei (näin myöhään pelattuna) mitään uutta tai ihmeellistä. Mutta kaikki toimii juuri niin kuin pitääkin.
Överi räiskintä on kuitenkin vain osa Far Cry-pelisarjan viehätystä. Olen poikkeuksetta pitänyt kaikkien näiden pelien teemasta ja ympäristöstä, sekä panostuksista niiden yksityiskohtiin. Nelosen maailma, Kyrat, on kaunis vuoristoseutu, jossa väliin sai juosta täysin rauhassakin metsissä ja vain fiilistellä avaria vuorimaisemia, jotka aukeavat horistontissa.
En useinkaan lue peliarvosteluja tai seuraa niiden kehitystä (varsinkaan ennakkoon), mutta ymmärtääkseni Far Cryn myyntivaltteihin kuuluvat hyvät henkilöhahmot. Itse en ole useinkaan ollut näistä hahmoista vakuuttunut; varsinkin ”kestosuosikki” Hurk ärsyttää aina ja heti. Joten jo pelkästään tämän hahmon puuttuminen oli upea kokemus.
Jos muissa peleissä hahmot ovat olleet ja menneet (ja kutosen kohdalla skippailin sössötykset jo tyystin), niin nelosessa huomasin todella itsekin pitäväni hahmoista.
Tarinan keskiössä olevan Golden Path sissiliikkeen kaksi johtohahmoa muodostavat hyvän vastakkain asettelun, joka mahdollistaa (ilmeisestikin) muutamia eroja tarinan sisältöön sen mukaan, kumpaa päättää seurata. Sen sijaan, että toinen olisi oikeasti toista parempi, jäin siihen vaikutelmaan, ettei kumpikaan ole puhtaasti ”oikea”. Kyse on merkityseroista, jotka pitää itse käydä läpi.
Sivuhahmot olivat kerrankin myös sellaisia, että ne oikeasti kiinnostivat. Vaategurun eläintenmetsästystehtävät kirvoittivat spontaania naurua kuten myös pääpahiksen puhelut. Vitosen Joseph Seed oli mielenkiintoinen persoona, kolmosen kehuttu sekopää ei jäänyt minulle edes mieleen, mutta nelosen Pagan Min on kyllä pelisarjan ehdottomasti paras pääpahis (toki tietenkin taas Primalin ulkopuolella, se on oma lukunsa). Tämän hahmon takia voisin harkita jopa sen kutosen DLC:n hommaamista, missä paneudutaan näihin pahiksiin.
Oli Far Cry 4:sessa toki huonotkin puolensa. Kuten totesin, alku oli jotenkin sekava ja maailma ehkä jopa liiankin avoin. Paljon parjatut radiomastotehtävät olivat ihan perseestä ja ajoneuvoilla kaahaaminen parhaimmillaankin kaaottista.
Ehkä tauko pelisarjasta teki kuitenkin hyvää? Nyt pystyin hyväksymään sarjan helmasynnit, enkä kiinnittänyt niihin huomiota. Keskityin vain itse pelaamiseen; grindaamiseen ja tarinaan.
Huomasin myös ajattelevani, kuinka hieno tämäkin peli olisi, jos se tehtäisiin nyt uudestaan. Kuinka paljon monipuolisemmaksi sen saisi vitosen ja kutosen opetusten perusteella. Kuinka upealta se voisi näyttää remasteroituna? Vaikka peli on jo lähes kymmenen vuotta vanha, se näyttää mielestäni yhä erittäin hyvältä, joten olisi kiinnostava nähdä, miten paljon paremman siitä vielä saisi.
Pelasin tätäkin pleikkarilla, joten editoria en ole jaksanut edes avata. Huomasin kuitenkin jo pohtivani, saisiko sillä tehtyä tarinallistakin sisältöä, jos pelin hankkisi pc:lle. Kyratin maailma on ehdottomasti kiehtova, enkä panisi pahakseni, jos se saisi suoraa jatkoa.
Tällaisenakin se on kuitenkin peli, jonka tullen ottamaan uudelleen peluuseen joskus. En olisi hetkeäkään uskonut moista sanovani vielä vaikkapa vielä kuukausi sitten. Mutta peli voitti minut puolelleen, kuten tästä ylistyksestä on varmasti käynyt ilmi.
Joten jos avoimen maailman räiskintäjuhla kiinnostaa, eivätkä happoiset sivutarinat (jotka olivat kerrassaan loistavia!) haittaa, suosittelen lämpimästi hommaamaan Far Cry nelosen peluuseen!
Diceblastes 