Testauksessa: Alien RPG

edit 07.01.2022: Pelattiin näemmä aika kriittisesti väärin. Ville Vuorinen huomautti Roolipelaajien Suomi ryhmässä Facebookissa, että eihän se facehugger tosiaan ole automaattinen epäonnistuminen. Tämä luonnollisesti vain nostaa pelin arviota omissa silmissäni. Mutta se kannattaa pitää mielessä, koska siitä saatan ehkä vähän hiukkasen nillittää.Istuin eilen ensimmäistä kertaa pöydän ääreen ropettamaan sitten viime kesäkuun. Koronan kotitestit oli tehty, … Jatka artikkeliin Testauksessa: Alien RPG

Isiemme synnit: Avalon

Viime vuonna aloittamamme kivikaudelle sijoittuva kampanja on jäänyt ensimmäisen session jälkeen tauolle ja 1770-luvulle sijoittuva kampanja odottaa viimeistä sessiotaan. Joten mikä olisikaan parempi aika aloittaa uusi kamppis? Koronan vaikutukset ovat varmasti näkyneet omassa pelaamisessani, varsinkin roolipelaamisen vähentymisellä. Silti polte pöydän ääreen pelaamiseen on kova. Vaikken olekaan hylännyt edellä mainittuja tarinoita, ajattelin vaihteeksi hieman haastaa itseäni. … Jatka artikkeliin Isiemme synnit: Avalon

Mapvember 2021 – toinen viikko

Nuorimmaisen flunssaan sairastuminen on selvästi vaikuttanut tämän viikon ehtimiseen ja jaksamiseen. Mutta vastoin omia odotuksiani, sain kaikki tämänkin viikon kartat tehtyä. Useimmat jopa ihan omana päivänään. Ihan samaa innostuneisuutta en saanut tällä viikolla näihin vuodatettua kuin ensimmäisellä viikolla, mutta teemasta sain pidettyä kiinni ja käännettyä hankalatkin ideat 90-luvulle. Maanantai Viikko lähti käyntiin haasteella - miten … Jatka artikkeliin Mapvember 2021 – toinen viikko

Sessioraportti: Keystone Heights, s01e06

Franklin Perez - PeetuZander Badenhorst - MikkoJeremy “Jeff” Lyon - Petri (Jack Marshall - Jani poissa) Sotilastukikohtaan tunkeutuminen saattoi olla yllättävän helppoa, mutta sen vaikutukset tuskin olivat sellaisia, joita tutkijat odottivat.  Mökillä Perezin esimies yrittää jälleen ottaa yhteyttä agenttiin, mutta Perez sulkee vastaamatta puhelimen vahvistetun laukkunsa sisälle.  Hetkessä tutkijat myös huomaavat Jackin ottaneen tapahtumat muita … Jatka artikkeliin Sessioraportti: Keystone Heights, s01e06

Mapvember 2021 – ensimmäinen viikko

Mapvember on avoin haaste, jossa marraskuun jokaisena päivänä tuotetaan uusi kartta vapaasti valitulla tyylillä. Miska Fredmanin vuonna 2015 aloittama haaste on yhä vahvasti hengissä. Itse huomasin haasteen vuonna 2016, jonka jälkeen olen osallistunut siihen joka vuonna. Kertaakaan en ole vielä piirtänyt jokaista karttaa marraskuun aikana, mutta ehkä tänä vuonna voisin onnistua? Tänä vuonna päätin toteuttaa … Jatka artikkeliin Mapvember 2021 – ensimmäinen viikko

Sessioraportti: Keystone Heights, s01e05

Zander Badenhorst - MikkoJeremy “Jeff” Lyon - PetriFranklin Perez - PeetuJack Marshall - Jani Viimeöinen kohtaaminen on järkyttänyt kaikkien todellisuudentajua sekä henkisiä voimavaroja. Vaikka yliluonnollisen mahdollisuus on kaiken aikaa ollut läsnä, on aivan eri asia kohdata se ja lähes menettää henkensä sen vuoksi.  Aamun valjetessa Perez saa soiton pomoltaan. Tämä vaatii selventämään, mitä Black Hillseillä … Jatka artikkeliin Sessioraportti: Keystone Heights, s01e05

Sessioraportti: Keystone Heights, s01e04

Franklin Perez - PeetuJack Marshall - JaniZander Badenhorst - MikkoJeremy “Jeff” Lyon - Petri Tutkijat nukkuvat yönsä äärimmäisen huonosti ja heräävät hyvin uupuneina. Oudot unet hirviöimäisten karhujen saapumisesta näyttävät riivanneen kaikkia. Badenhorst herää ensimmäisenä ja käy järjestelmällisesti kaikki karhuansat läpi. Jopa agentti Perez vaikuttaa tavallista hermostuneemmalta. EMF-mittari Eilisen kohtaamisen jälkeen Jeff päättää ohjata TechnoViperit sivummalle. … Jatka artikkeliin Sessioraportti: Keystone Heights, s01e04

Sessioraportti: Keystone Heights, s01e03

Franklin Perez - PeetuJack Marshall - JaniZander Badenhorst - MikkoJeremy “Jeff” Lyon - Petri Badenhorst palaa Marshallin mökille. Hän kertoo jäljittäneensä suurien karhujen jälkiä syvälle Black Hillseille ja paikantaneensa mahdollisesti Punakruunun pesän. Kapean rotkon suulle oli pystytetty uusia toteemeja ja sinne oli tuotu uhrilahjoja.  Agentti Perez on kuitenkin sitä mieltä, että Keystone Heightsissa asuu niin … Jatka artikkeliin Sessioraportti: Keystone Heights, s01e03

Sessioraportti: Keystone Heights, s01e02

Franklin Perez - PeetuJack Marshall - JaniZander Badenhorst - MikkoJeremy “Jeff” Lyon - Petri Jeremy “Jeff” Lyon saapuu Marshallin mökille ja pahoittelee, ettei päässyt sovittuun tapaamiseen Colonial Lodgeen. Tähän mennessä kerätyt tutkimustulokset kerrataan ja seuraavaa tutkimussuuntaa mietitään. Badenhorst on levoton. Kun lopulta sovitaan, että Virginian työpaikalla olisi hyvä käydä puhumassa, Badenhorst toteaa, ettei hänestä ehkä … Jatka artikkeliin Sessioraportti: Keystone Heights, s01e02

Sessioraportti: Keystone Heights, S01e01

Keystone Heights on vanha, 1800-luvun loppupuolella perustettu kyläpahanen. Kylällä sen nimen antoi yksi ensimmäisistä asukkaista, Joseph Cutler (Newburyport, Massachusetts) todennäköisesti alueelle avatun tinakaivoksen vuoksi (nimen alkuperä liittynee Vapaamuurarien symboliin). Vuoden 1990 väestönlaskennassa Keystone Heightsissa oli asukkaita 1050.  “Suuren” yleisön tietoisuuteen Keystone Heights tuli vasta joitakin vuosia sitten, kun valtakunnallisessa mediassa puitiin yhteisössä toisen maailmansodan aikaan … Jatka artikkeliin Sessioraportti: Keystone Heights, S01e01