[StaWa] Sessioraportti s02e03

Risto – Deke
Mikko – Zhentel (poissa)
Petri – Bulduk
Marko – Pob

Let’s Do the Timewarp Again

Yksi niistä asioista, joista olen nimenomaan Star Warsin pelauttamisessa pitänyt, on ajan kelaaminen/skippaaminen ja siirtyminen suoraan toimintaan. Clone Wars opetti tämän tavan tehokkaan käytön. Edellisellä sessiolla jäimme tilanteeseen, jossa hahmot olivat juuri torjuneet rosvojen hyökkäyksen junan kimppuun. Hahmojen salakuljettama laatikko aukesi rytäkässä ja sieltä paljastui (tilanteita hankaloittava) puffer pig Petunia.

Koska stressistä paisuvan possun kuljettaminen kiituriprätkillä savannia pitkin voisi tuoda vastaan enemmänkin ongelmia, tuntuisi luonnolliselta jatkaa juuri tästä tilanteesta. Selvittää, miten hahmot saavat possunsa kuljetettu määränpäähän ilman ongelmia.

Mutta vaikka moinen olisikin varmasti ollut myös ihan hupaisaa, se ei varsinaista tarinaa juuri edistäisi.

Niinpä aloitimme pelikerran suoraan Chuba Kreeban ulkopuolelta. Imperiumi oli kiristänyt kylän tarkkailua, eikä hahmoilla ollut aavistustakaan siitä, miten (tai ylipäätään miksi) possu pitäisi saada näiden ohi kohteelle. Koska heidät oli palkattu nimenomaan salakuljettamaan otus perille, oli oletettavaa, ettei se saisi joutua Imperiumin käsiin.

Tämä lähtökohta toimi pelikerralle huomattavasti paremmin. Suhteellisen monotoninen, random encountereiden siivittämä välitaipale kuitattiin nopeasti. ”Huolimatta possun pullistelusta, pääsitte lopulta tänne saakka.” Sillä se seikkailun päätarina oli – saada possu perille. Ongelmia sen paisumisesta ehdittäisiin kyllä varmasti käsitellä.

Possunkantaja päättäköön

Imperiumin sotilaiden ohittamisesta uhkasi tulla ylitsepääsemätön este. Hahmot pohtivat lukuisia keinoja (räjähdysharhautus luonnollisesti top kolmessa) ohittaa vartijat, kunnes Pob mainitsi, että tähän aikoinaan Huttien perustamaan kaivoskylään pääsisi varmasti tunneleita pitkin. Suunnitelma vaikutti kohtuullisen hyvältä, vaikka Pobia hieman hermostuttikin gangstereiden salakäytävien läpi kulkeminen.

Tässäkin tapauksessa olisimme voineet helposti siirtyä ns. dungeon modeen; piirrellä karttoja, etsiä ansoja ja salakäytäviä yms. Suunnitelmissani oli kuitenkin edellisen kerran toimintapainotteisuuden vastapainoksi keskittyä roolipelaamiseen, joten tunnelit ohitettiin yhdellä heitolla.

Edge of the Empiren nopat tarjoavat mahdollisuuksia lukuisten eri tulosten saavuttamiseen yhdellä nopanheitolla. Olin varustautunut tilanteeseen kerrankin ennakolta miettimällä, mitä juuri tämän heiton tuloksista voisi saada aikaan. Tarjolla oli mm. vanha salakuljettajien käytävä, jota pitkin päästäisiin ennalta seikkailun päätöspisteenä toimivaan rikollisten pesään. Luonnollisesti tämä heitto onnistui ja ohitimme useat mahdolliset sivupolut.

Kaivoksia riivaavia liskorottia hahmot eivät sentään ohittaneet, joten pääsimme kuvailemaan, miten hahmot ilmaantuivat lopulta tunnelista Chuba Kreeban sivukujalle, blastaillen mokomia otuksia vielä jäljestään.

Harmittelin hieman, ettei rosvojen ruokalaa päästy käyttämään, mutta sellaista pelien suunnittelu on. Usein pelaajat skipp… harmittelut sikseen, pelaajat halusivatkin etsiä tietoja toimituksensa kohteesta nimenomaan paikallisesta juottolasta. Pääsemmekin heti asiaan.

Are We the Baddies?

Paikallisen dinerin omistaja Haudbo ei ollut halukas paljastamaan melko ronskin näköiselle porukalle, missä heidän etsimänsä Stala Airam majaili. Pelaajille tyypilliseen tapaan ”ei” ei kelvannut vastaukseksi tälläkään kertaa, vaan Pob päätti kysyä uudelleen – painokkaammin, uhkailemalla.

Pysähdyin hetkeksi miettimään, voiko kämmätyn sosiaalisen heiton heittää heti perään uudelleen toisella taidolla. Sitäpaitsi mahdollisuudet siihen, että tilanne olisi eskaloitunut ammuskeluksi olivat hyvin korkeat, mikä tekisi seikkailun loppumatkasta vielä haastavamman. Seikkailijat eivät olleet tietoisia siitä, että aiheuttivat ongelmia rikollisten pesäpaikassa ja Markolla oli sitä paitsi jo nopat kupissa, joten olkoot. Kaikeksi onneksi tämä heitto onnistui, eikä uusia ongelmia tullut vastaan vielä.

Epäonniset salakuljettajat jättivät siis ruokalan taakseen ja tallustivat kylän halki tapaamaan Stalaa. Pahaksi onneksi tällä oli jo muita vieraita, eikä näiden vierailun syy jäänyt epäselväksi. Sisältä droidisepän pajasta kuului lätyn lätinää, eikä ovelle passiin jätetty ryökäle halunnut päästää tulijoita peremmälle. Pob otti jälleen askeleen lähemmäs ja jo harjaantuneella uhkailutekniikallaan sai tämän kyseisen konnan luikkimaan matkoihinsa.

Paha vain, että sisällä laitapolkujen kulkijoita oli vielä enemmän.

Rosvojoukon pomo haastoi tunkeilijoita, jotka olivat kyllästyneet ottamaan paskaa vastaan. Pysähtymättä keskustelemaan tilanteesta, he kävivät toisten ylle ja hetkessä konnat makasivat maassa blasteritulen ja vibrokirveen kaatamina. Yksi ainoa rosvoista jäi henkiin ja hänet päästettiin livohkaan, kun Petunia paisahti stressistä taas pakettiauton kokoiseksi.

Päästessään viimein jutulle Stala Airamin kanssa, seikkailijoille kävi nopeasti selväksi, ettei tämä ollut tilannut sikaa. Itseasiassa hän autuaan tietämätön koko kuvioista. Tai noh, ei nyt ehkä autuaan tietämätön. Itseasiassa hän oli kyllä kertomansa mukaan ehkä sittenkin saattanut sekaantua tilanteeseen. Jäätyään velkaa paikalliselle rikollispomolle, hän oli suostunut toimimaan välipisteenä tälle toimitettavalle laatikolle. Sen sisällön hän oli jättänyt suosiolla selvittämättä.

Cool Gals Don’t Look at Inflating Pigs

Paha aavistus sai Deken tutkimaan heidän surmaamansa konnat (tai kenties hän etsi rahaa näiden taskusta). Kävi ilmi, että nämä todellakin kantoivat Zol’shan syndikaatin tatuointeja. He olivat siis erehdyksessä surmanneet työnantajansa kätyreitä.

Buldak otti yhteyttä Zol’shan välikäteen, joka ei voinut sanoa olevansa yllättynyt siitä, että he olivat kämmänneet simppelin homman. Tämä ohjeisti seikkalijoita hoitamaan työnsä edes jotenkin kunnialla loppuun. Nämä vakuuttivat toimittavansa possun paikallisen domon eteen.

Nyt kun Stala oli varma siitä, etteivät seikkailijat sittenkin olleet Imperiumin vakoojia, hän ohjeisti nämä viemään Petunian Haudbon Ruokalaan telakoiden tuntumassa. Hahmoilta kesti vain hetken huomata, että kyse oli samasta paikasta, jossa he jo ensitöikseen olivat uhkailleet paikallisia.

Uudet ongelmat alkoivat jo tosin ennen kuin he ehtivät astua sisälle. Paikalla oli iskujoukkojen sotilaita, jotka (holokiekon projektiosta päätellen) etsivät juuri heitä. Nelikko katsoi viisaammaksi kärrätä tyhjennetyn R2-droidiyksikön sisään sullomansa possun sisään jotakin toista kautta. Ravintelin takaovista sisäänpääsy sujui ongelmitta, sillä niitä ei vaivauduttu edes vartioimaan. Kuka olisi niin hölmö, että pyrkisi sisään Huttien tukikohtaan?

Kellarissa seikkailijat ohittivat paikallisen tappeluareenan, jonka kähinöiden lopputulosta veikatessaan Stala ilmeisesti oli jäänyt velkaan. Heidän tiensä pomon luokse pysäyttivät kaksi niktoa. Pahaksi onneski Zhentel oli edelleen niin pöllyissä, että Buldakin oli yritettävä harhauttaa vahteja. Hän onnistuikin siinä – tavallaan. Toinen vartijoista iski häneen silmänsä, mutta pian kävikin ilmi, että entinen kaivostyöläinen tarvitsikin vain kuulevan korvan murheilleen. Vartijan vuodattaessa tunteitaan, toiset hiippailivat hänen ohitseen ja ottivat turbohissin yläkertaan.

Akvalishi Korai-tae Gondara oli alkuun hieman yllättynyt nähdessään tulijat. Vanha rouva kokosi kuitenkin nopeasti itsensä ja otti tilanteen haltuun. Deken yritykset vaatia palkkiota suoritetusta työstä kaikuivat kuuroille korville, sillä olivathan nämä herättäneet Imperiumin huomion ja vieläpä tohtineet surmata hänen kätyreitään.

Possun Gondara lopulta otti kontolleen ja tarjosipa hän myös sankareille uuden keikan. Oikeastaan sellaisen, josta ei voinut kieltäytyä. Heidän tulisi matkata Gondaran vanhalle droiditehtaalle Tari 778:lla hakemaan häneltä sinne Kloonisotien aikaan jääneitä tärkeitä tietoja.

Mutta, kuten sanotaan, se onkin jo toinen tarina.

Jälkimietteet

Star Wars on onnistunut saavuttamaan jotakin, jota en olisi näitä pelejä aloittaessamme uskonut onnistuvan; oivallisen tasapainon pelillisyyden ja tarinan välillä arki-iltojen ilona.

Tämä pelikerta meni kokonaisuudessaan varmasti koko pelihistoriani parhaimpien sessioiden kastiin. Se ei ollut oikeastaan edes mitenkään erikoinen, mutta tilanteet ja tapahtumat ja pelaajien keskinäinen vuorovaikutus tekivät siitä hauskaa.

Pelasimme vuosia Isiemme synnit-kampanjaani, jossa tarinat olivat synkeitä. Vaikka niissäkin oli hauskat hetkensä ja osaltaan tilanteeseenkin sopivaa huumoria, on tämän pelin parissa päästy hassuttelemaan vapautuneemmin. Stressistä pullistuva possu on ajatuksenakin jo naurettava, enkä ollut aivan varma, toimisiko näin hölmö elementti pelipöydässä. Pelko oli turha, sillä possu kehysti tarinaa onnistuneesti ja toi pelaajahahmojen perinteiseen sekoiluun hyvällä tavalla tasapainoa, viemättä huomiota hahmoista tai sortumatta liiallisuuksiin.

Huumori on hyvin subjektiivinen käsite, mutta oli mahtava huomata, miten ainakin tämä vitsi enemmänkin yhdisti ja toi esille parhaita puolia nimenomaan Star Warsin pelaamisesta.

Artikkelikuva DeviantArtista