Olen viimeksi ollut yhtä tuolin reunalla seuraamassa tapahtumia, kun Spartacuksen ensimmäisen kauden finaali tuli katsottua. Jösses.
PREY on Predator-franchisen uusin tulokas ja viimeisten elokuvien jälkeen en juurikaan ollut toiveikas tämänkään suhteen. Predators oli ihan mukiinmenevä tekele ja The Predator huonompi kuin molemmat AVP:t yhteensä. Nyt yautjaa oltiin pistämässä painimaan Amerikan alkuperäisasukkaita vastaan. Pitäisi oikein urakalla etsiä, että löytäisin leffan, joka sopii paremmin omaan nicheeni.
Yleensä en edes kirjoittaisi elokuvista blogiin. En muista tehneeni niin edes GuildBlogiin. Lähinnä sillä, ettei leffamakuni yleensä osu yksiin muiden kanssa. Asia on täysin ok minulle, eikä siitä sen enempää. Mutta nyt halusin ratsastaa tällä fiiliksellä ja jakaa vähän tuntemuksia.
PREY onnistui lähestulkoon täydellisesti siinä, mitä lähti hakemaan (minun mielestäni). Se ottaa lähtökohdan ehkä maailman parhaasta leffasta (orkkis Predator, tietenkin), mutta tekee jotakin, mitä mikään sen jatko-osa ei oikein saavuttanut. Se kertoo tarinan, jossa ei ole kyse predatorista.
Olen 100% varma siitä, että lukuisat vihaiset nuoret miehet kiukuttelevat internetissä siitä, että pääosassa on nuori tyttö ja kuinka ”oikeasti predator olisi pyyhkinyt lattiaa vastustajillaan”. Heiltä vaan saattaa jäädä huomaamatta, ettei leffa halunnutkaan olla jälleen yksi täydellinen uusinta ensimmäisestä Predatorista (vaikka nyökkäyksiä siihen suuntaan olikin useampia). Ja jos ollaan ihan rehellisiä, niin kuinka monta kertaa sama tarina ylivoimaista metsästäjää vastaan voidaan kertoa?
Itsehän olen luonnollisesti sitä mieltä, että vaikka kuinka monta kertaa vaan. Tänne niitä Predatoreja. Katson kaikki.
Mutta lähtien elokuvan nimestä, tässä haettiin jotakin muuta. Se oli tehty tämän aikakauden katsojille. Niille, joille ei-valkoiset näyttelijät ovat tervetullut uudistus. Niille, jotka ovat valmiita viihtymään elokuvan parissa, jonka päähenkilö onkin nuori nainen. Okei, juoni oli suhteellisen ennalta-arvattava, mutta oikeastaan halusinkin sitä. Kun elokuvan loppukohtaus tuli päälle ja istuin yhä sohvan reunalla, odotin yhä jotakin loppukäännettä, joka paljastaisi, että leffa olisikin surkea – vaikkapa paljastusta, että tarina olikin predatori-simulaatio vuonna 2023. Älkää huoliko! Sellaista ei tullut.
Oliko kyseessä elokuvataiteen mestariteos? Tuskin, mutta kuvaus toimi, näyttelijät toimivat, tarina toimi ja efektit toimivat. Ehkä oli onni, ettei tätä leffaa pilattu yrittämällä tehdä siitä maailman isointa blockbusteria. Nyt oli aikaa maalailla maailmaa, jossa seikkailtiin. Jopa yhteiskunnallista sanomaa saatiin mukaan sitä turhemmin alleviivaamatta.
Mietin noin 12 sekunttia, laitanko IMDB:hen arvosanaksi kympin vai ysin. Päädyin kymppiin, koska hemmetti. Tuntui siltä kuin leffan tekijät olisivat kuunnelleet tarkkaavaisesti jotain saunailtaa puoli neljältä aamuyöstä, kun selitän omaa ideaani uudesta Predator-leffasta.
Oliko leffassa jotain, jota olisin halunnut muuttaa? Varmasti, mutta mikään ne olivat niin pieni kohtia, että havahvuin nyt tuumimaan, että jos harmitukseni olivat tasoa: ”ois se comanchen kielinen ääniraita vaan ollut vielä parempi”, niin sen voin kyllä antaa anteeksi.
Toinen syy, miksi en yleensä puhu leffoista on siinä, että kun intoudun jakamaan mielipiteitäni, tuppaan yleensä keskittymään kehumiseen. Varsinkin leffojen suhteen se saattaa antaa väärän kuvan siitä mitä on tulossa, jos niiden puheiden perusteella lähtee jotakin katsomaan. Tämä teksti on siis tietoinen riski sen suhteen, että saatan aiheuttaa jollekin pettymyksen. Mutta siitäkin huolimatta halusin jakaa nimenomaan tämän kokemuksen elokuvasta.
PREY (2022)
Ohjaaja: Dan Trachtenberg
Kapteenin tuomio: 10/10
Artikkelin kuvat: https://press.disney.co.uk/gallery/prey
Loppuhuomautus: oli muuten yllättävän hankala puhua predatorista eikä Praedorista.
Diceblastes 
Vastaa