”Kaikkea säkin oot säästänyt”, Sami totesi, kun esittelin vanhoja hahmolomakkeita 90-luvulta.

”Kaiken”, korjasin.

Olen säästänyt kaikki liput, laput, vihkot ja paperit, koska ala-asteella luin jostakin Tolkien aloittaneen kirjoitusuransa kouluvihkon nurkkaan tehdystä muistiinpanosta, Nyt niitä on tullut käytyä läpi Pohjolan saagoja varten. Ja vaikka kokemus on ajoittain ollut hyvin cringeä (kuten nuoriso sanoo), voin todeta ainakin yhden seikan:

Olen kehittynyt pelinjohtajana.

Pelinjohtaminen on parhaimmillaan palkitsevaa hommaa. En ole ikinä viihtynyt pahemmin pelaajan housuissa, koska silloin en pääse vaikuttamaan tarinan kulkuun niin paljon kuin haluaisin.

Selvästikin parikymppisenä olisin kaivannut vähän enemmän aikaa pelajaana.

Ensimmäiset pelauttamani seikkailut olivat ihan mukiinmeneviä. Itseasiassa kirjoitin ensimmäisen pelauttamani seikkailun Praedoria varten uudelleen. Vaikka/koska alkuun en ymmärtänyt roolipelaamisesta sen enempää, olivat seikkailusuunnitelmat vain aihioita. Nippu hyviä ideoita, joissa pelaajat (tai alkuun oikeammin yksi pelaaja) saattoi mellastaa mielensä mukaan.

Lämpimiä muistoja on myös yläasteella pelatusta ANKH-kamppanjasta. Maailma oli jo tässä vaiheessa oma geneerinen fantasiamaailmansa (ilman hevosia, koska hevoset oli ällöjä ja tyttöjen juttuja). Ensimmäisessä seikkailussa pelaajat tappoivat joukon luolapeikkoja ja – valtasivat heidän luolansa kodikseen? Mielessä ei käynytkään tämän estäminen, joten peleissä lähinnä kerättiin uutta krääsää luolaan vietäväksi ja tutkittiin, mitä kaikkea sinne voisi rakentaa. Good times.

Lukioaikana homma näyttäisi kuitenkin muuttuneen. En ole kirjoittanut seikkailuja enää siten, että ”ne voitaisiin julkaista Maguksessa”, vaan melkeinpä proosana. Tämäkin vielä menettelisi, mutta kun…

Useimmat löytämistäni seikkailuista (luultavammin löysi kaikki seikailut, koska en edes muista muita) sysäävät pelaajahahmot sivurooliin. Kaikissa on joku supercool synkkä sankari, jolla on kavereita mukana. Ja sitten vielä pelaajahahmot.

Jos olen näitä pelauttanut näiden suunnitelmien mukaan, olen kavereilleni anteeksipyynnön velkaa. Kirjoitin ja opiskelin lukioaikana paljon juttuja ja se on selvästi vuotanut peleihin. Nyt tuntuu kuitenkin äärimmäisen erikoiselta lukea seikkailukuvauksia, jossa aktiiviset toimijat ovat aina ei-pelaajahahmoja.

Oli jännä huomata, että juuri se seikkailu, joka on jäänyt tältä ajalta itselleni parhaiten mieleen, oli vapaamuotoisin. Siinä oli vain saaren kartta ja jutut, jotka voivat tapahtua, jos seikkailijat menevät tiettyyn paikkaan. Eli siis oikeasti parempi seikkailu.

Jos joskus puhutaankin railroadaamisesta pelinjohtajan suunnalta, niin tässä vaiheessa pelaajat ovat lähinnä saaneet katsella raiteiden sivusta ohi kulkevaa junaa.

On kuitenkin mukava huomata, että olen päässyt tästä tavasta irti. Noissakin seikkailuissa on paljon hyviä ideoita ja tarkoitus on työstää ne nettijulkaisukuntoon.

Onneksi olen kaiken säästänyt. Itsereflektoinnille on aikansa ja paikkansa ja tuntui mukavalta huomata, että olen kehittynyt tässäkin pestissä paremmaksi. Eikä tätä tarvitse edes pelaajilta kysyä, kun kirjalliset todisteet puhuvat suoraan puolestaan.