Testauksessa: Ravenfeast

Loppuvuoden sairastelu vaikettu massiivisesti pelihommia. Kun peli toisensa jälkeen kariutui, kasailin pöydälle tarvikkeet Little Wars TV:n ilmaisen Ravenfeastin testaukseen. Ja yllätin itseni innostumasta sotapelistä itseäni vastaan.

Ravenfeast on ”johdatus miniatyyripelaamiseen aloittelijoille”. Hyvin yksinkertainen (ja sanoinko jo ”ilmainen”) säännöstö, jolla pelata viikinkien taisteluita. Pelin sivuilta saa jopa paperiset miniatyyrit pelejä varten halutessaan.

Alkuun en ollut ollenkaan vakuuttunut siitä, että strategiapelin pelaaminen itseään vastaan toimisi millään tasolla. Ravenfeast ei tarjoa tähän edes mitään työkaluja. Halusin kuitenkin testata säännöt, jotta voisi demottaa peliä tarvittaessa myöhemmin.

Miniatures defending the homestead
Puolustajien joukoissa ei ollut berserkkiä, mutta heillä oli kaksi jousiampujaa.

Toisen vuoron alussa huomasin jo kuitenkin uppoutuneeni peliin, innostuneeni sen pelaamisesta ja tekeväni strategisia valintoja. Pitkän tähtäimen suunnitelmia näin ei tietenkään oikein voinut tehdä. Oli hauska huomata, kuinka yrittäessäni asettaa ansaa toiselle joukolle, saatoinkin sitten vastata: ”hahaa!” ja laukaista vasta-ansan itseäni vastaan.

Pelikenttä oli hyvin pieni 30″x22″ (aka. Warcry-koko), mikä varmasti vaikutti tapahtumiin. Se korosti pelin mekaniikan yksinkertaisuuden ongelmia, mutta toisaalta myös takasi sen, että pääsin melkein heti heittelemään noppia.

Puolustajat muodostivat kilpimuurin hyökkääjien berserkkiä vastaan.
Ovelat hyökkääjät saivat näin kuitenkin muodostettua syvemmän kilpimuurin puolustajien päällikköä vastaan!
Puolustajille tuli kiire ehättää mukaan varsinaiseen taisteluun.
Berserkki hyökkäsi kilpimuurien ohi sitomaan puolustajien joukkoja. Huimapäinen hyökkäys päättyi keihässoturien kuolemaan, mutta berserkin kuolema muistetaan vielä lauluissa.

Mekaanisesti Ravenfeast toimii täysin Väärin päin eli nopalla pitää heittää mahdollisimman pieni luku. Tämä häiritsi alkuun, mutta unohtui melko nopeasti. Valinta on käytännönläheinen, koska siten hahmojen arvot ovat isompia (helpompi tulkita, kuka on parempi).

Pelin paras heitto ei näyttänyt parhaalta. Se näytti tosin ihan omalta heitoltani missä tahansa muussa pelissä.

Pelin aikana huomasin vain muutaman sääntötarkennuksen puutteen häiritsevän itseäni. Säännöissä ei mainita, saako omien joukkojen läpi ampua tai kasautuvatko paniikkoheitot, jos useampi tilanne aiheuttaisi sellaisen. Yksin pelatessa molempiin oli helppo vastata. En usko, että nämä tilanteet aiheuttaisivat isommassakaan pelissä suuria ongelmia.

Sen sijaan pelimekaniikan yksinkertaisuus teki heittomuunnoksista hieman ärsyttäviä. Kaikki muunnokset on annettu negatiivisina numeroina, joten välillä kyse on hyvästä asiasta välillä pahasta. Melko pieni kauneusvirhehän tämä on.

Pelimekaniikka tarkoitti myös, että sotureiden erot ovat melko massiivisia. Joukkoja johtava jarl on hirvittävä vastus, kun taas jousiampujat eivät osu oikein mihinkään. Jälleen kerran; tämä toimii tässä pelissä, koska sääntöjen yksinkertaisuus on pääroolissa.

Pelin yksinkertainen mutta kerrassaan mahtava gimmick on ”death worthy of a song”. Jos onnistut surmaamaan vihollisesi näyttävästi (vaatii kolme oikeaa tulosta heitoista), laitetaan kentälle korppimerkki, jonka läheisyydessä kuolleen soturin omat joukot joutuvat heittämään paniikkia vastaan. Jopa yksinpelissä tämä nosti pelin tarinallisuutta ja fiilistä todella paljon.

Toinen mielenkiintoinen lisä oli, että kuolleet poistettiin vasta kierroksen lopussa. Näin ollen jokainen taistelija pääsi lyömään, eikä vain kadonnut kentältä. Yllättävän pieni juttu tämäkin, mutta sarjaa: ”miksen ole tämmöistä aiemmin missään nähnyt?”

Kokemus Ravenfeastin parissa oli siis yltiöpäisen positiivinen. Onko se paras figupeli? No ei. Mutta siinä on samaa viehätystä kuin Age of Sigmarin ykkösedikassa, One Page Rulesissa ja Warcryssa. Pelin helppous on etusijalla.

Puolustajat menettivät yli puolet sotureistaan, mutta jarlin (kuvassa oikealla) tahto esti heitä pakenemasta. Kuvassa myös korppimerkit, jotka voisivat olla mitä vaan, mutta kun bitzeistä kerran löytyi korppeja, niin tietenkin niitä pitää käyttää!

Miniatyyripelaamiseen on lukemattomia säännöstöjä. Ravenfeast osoitti kuitenkin, että sillä on selkeä paikka monimutkaisempien järjestelmien keskuudessa.

Katsottuani 7min tutoriaalin pelin pelaamisesta YouTubesta, halusin kokeilla peliä. Koska historiallisia figuja alkaa olla jo aika paljon, katsoin myös tämän hetkisen ”parhaan” pelin tutoriaalia. SAGAn opasvideo on yli 40 minuuttia, eikä se anna kertaakaan fiilistä siitä, että haluaisin kokeilla sitä…

Pelatessa jokaisella on tietenkin omat preferenssinsä. Kilpailullisuus, tasapuolisuus, miniatyyrien laatu, yms. Itse tulen todennäköisemmin käyttämään historiallisia miniatyyrejäni MESBGin säännöille tehdyissä taisteluissa.

Mutta melko varmasti yritän nyysiä death worthy of a songin mukaan niihinkin.

Hyviä pelejä ja tulevaa vuotta kaikille! Testatkaa Ravenfeast vaikkapa niiden kaverien kanssa, jotka eivät (vielä) ole täysillä mukana figuskenessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s