Inuiittien myyttit ja historia ovat selvästi kuuluneet tämän vuoden kiinnostuksiini. Niihin tutustuessani törmäsin myös Inuit: The Snow Folk (ItSF) lautapeliin. Peli ei nauti kovin korkeista pisteistä Board Game Geekissä, joten suhteellisen korkean hintalapun takia se jäi alkuun ostamatta. Onneksi peli tuli kirjaimellisesti heti vastaan Facebookin Lautapelikirppiksellä ja ostin sen ihan vaan taiteen vuoksi. Ja hyvä niin, koska peli on huomattavasti ”arvosanaansa” parempi.
Vaimon kanssa pelatun testipelin jälkeen (hävisin tietenkin) olin hieman hämmentynyt. Peli vaikutti petollisen yksinkertaiselta, mutta muistutti niin selkeästi Abyss-lautapeliä, että käytin yhteneväisyyttä mainospuheena peliporukassani.
ItSF:in perusidea on yksinkertainen. Kasvata heimoasi ja kerää sille ruokaa. Heimoon kerätään uusia jäseniä, jotka voidaan sijoittaa mihin tahansa heimon toimista (elder, scout, warrior, shaman, hunters). Mitä useampi heimolainen on yhdessä toimessa, sitä useampaan kertaan saat kyseisen toimen toteuttaa vuorosi aikana.
Mitä enemmän lautapelejä pelaan, sitä enemmän arvostan pelejä, jotka on helppo oppia, mutta jotka antavat silti useita erilaisia mahdollisuuksia etenemiseen. ItSF toimii juuri näin. Heimon kasvattaminen tarkoittaa sitä, että saat enemmän toimintoja, mutta jos keskityt vain keräämään uusia jäseniä heimoosi, et ehdi käyttämään näitä toimintoja.
Peli koostuu heimon omasta pelilaudasta (johon on nimetty heimon aloitusväki eli yksi henkilö kuhunkin toimeen) sekä yhdestä yhteisestä pakasta, josta käännetään kortteja Great Whitelle eli avoimeksi valittavaksi. Vuorosi aikana avaat aina yhden kortin, mutta scouteilla kortteja saa avattua enemmän. Aina tämä ei tietenkään kannata, koska ne kortit, joita et itse saa kerättyä, ovat vastustajille valittavana.
Riippuen siitä, miten kortit aukeavat ja mihin itse lähtee panostamaan, pelin kehitys on joka kerta hieman erilainen. Yhdessä pelissä kaikki pelaajat keräsivät kaikkea, mutta toisessa ajauduimme kaikki erikoistumaan yhteen saaliiseen ja toimintaan.
Jokaisen pelin ratkaisu on venynyt aivan viimeisille korteille saakka, eikä kukaan ole päässyt karkaamaan pisteissä edelle. Vaikka alussa tuntuisikin siltä, että tuli tehtyä täysin vääriä valintoja, ehtii pelin aikana vielä muuttaa suuntaa. Eikä ole muutenkaan sanottua, että johdossa olevalla pelaajalla kävisi kortti kaiken aikaa.
Yksinkertaisuuden lisäksi (tai sen johdosta) peli on siis nopea oppia ja ennen kaikkea pelata. Saimme uusienkin pelaajien kanssa pelin paketti alle puolessatoista tunnissa ja sekin on jo kaksi kertaa niin paljon, kuin peli itse väittää pelin kestävän. Kyse ei siis ole koko illan syvällisestä strategiataistelusta, vaan pelistä, jota pelaa mielellään muutamankin putkeen.
Mekaanisesti peli toimii siis ainakin itselleni (ja ilmeisestikin peliporukalleni) hyvin. Iso osa pelin viehätystä on tietenkin myös sen taide ja maailma. Kuvitus on upeaa varsinkin eläimien kohdalla. Kerättävien heimolaisten taide on samaa kaikilla, mutta jokaisella on oma nimensä, mikä antaa mukavan lisän pelin tarinaan.
ItSF:in tekijät ovat tiedostaneet myös maailman, johon pelin ovat tehneet. Säännöt alkavatkin huomautuksella siitä, ettei yksi peli voi sisäistää minkään kansan kulttuuria. Tekijät eivät myöskään itse ole inuiitteja, mutta ovat saaneet apua oikealta taholta. Asia on käsitelty ja selitetty todella juuri sopivalla tavalla. Se ei ole itseisarvo, mutta on kuitenkin otettu huomioon.
Jos tästä nyt jotain negatiivista pitää hakea, niin laatikko pelille on aivan valtava. Se toki menee nykypelien standardimalliin ja kokoon, mutta koska käytännössä peli on vain pakka kortteja, niin pienempikin loota olisi taatusti riittänyt.
Yhteenvetona sanottakoon, että Inuit: The Snow Folk jäi jo muutaman pelin jälkeen selvästi siihen rajattuun joukkoon lautapelejä, jotka tulen ottamaan pelireissuille mukaan. Sopivan kevyt, muttei kuitenkaan ainoastaan välipeli.
Omia pelejämme varten koottu soittolista Inuit: The Snow Folkille:
Diceblastes 