[Suomi1930] Syvät veet

Peetu – Hannes ”Hanski” Hautamaa, apteekkari
Mikko – Nils ”Nisse” Haglund, sotilas
Petri – Viljo ”Ville” Johannes Ahtovuo, merimies

Uusi kampanjamme alkoi Vaasan satamasta, huhtikuun lopulla vuonna 1930. Pelisysteeminä Free Leaguen Alien rpg, muilla saman firman Year Zero Enginen pelielementeillä höystettynä. Tarina on osa Isiemme synnit-kampanja sikermää.

Lähtö merille

Suuren laman kurituksissa hiljattain sisällissodasta selvinneet suomalaiset ovat taloudellisesti monin paikoin ahtaalla. Niinpä Vaasan satamaan syystä tai toisesta ajautuneet Hanski, Nisse ja Ville ovat ottaneet vastaan pestin Mikael Holmin aluksella, Hopealohella. Holm on vuokrannut sukelluspukuja ja tarvitsee miehiä etsimään kanssaan hiljattain uponnutta SS Vanir-rahtilaivaa.

Palkollisten nostellessa pukuja laivaan, Holm näyttää syventyneen keskusteluun kiivaasti elehtivän naisen kanssa. Kapteenin noustessa laivaan, hän vastaa miestensä uteluihin naisen olleen Merentutkimuslaitokselta. Nainen oli varoitellut Holmia joutumasta hänen oman merikarttansa ”mustalle merkille”, paikalle jossa laivojen kompassit pyörivät villisti. Merenkurkun vesiä koko ikänsä seilannut Holm olisi tahtonut kuitata naisen haihattelut typeryyksinä, mutta hänen taikauskoinen puolensa varoitti sittenkin kuuntelemaan.

Keväisen seesteisessä säässä Hopealohi lähti puksuttamaan satamasta kohti pohjoista. Viljon varmassa ohjauksessa matka sujui ongelmitta ja Holm saattoi keskittyä opastamaan palkollisiaan sukelluspukujen käytössä.

Muutaman tunnin kuluttua Hopealohi hidastaa tahtia, Holmin etsiessä oikeaa paikkaa suunnata Mustasaaren länsirannalta avomerelle. Hän kertoo kuulleensa kalastajilta näiden nähneen rahtilaivan valoja öisen sateen läpi. Hän tutkii miehistönsä kera merikarttaansa, yrittäen päätellä SS Vanirin reitin ja uppoamispaikan.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että laivan on täytynyt kulkea suoraan ”mustan merkin” yli…

Uppeluksissa

Kömpelöiden sukelluspukujen pukeminen ja niiden varmistaminen vie pitkältä toista tuntia ja sukeltajien laskeminen mereen aluksen vinssillä vielä yhden mokoman lisää. Lopulta miehet vajovat Pohjanlahden synkkiin vesiin. Kokemus on ensikertalaisille vaativa, mutta yllättäen kaikista kolmesta juuri harjaantunein merimies, Nisse, kokee uppoamisen raskaimpana. Näissä puvuissa ei ole happea liikaa tuhlattavaksi muutenkaan, joten miehen hyperventilointi saattaisi asettaa haasteita sukellukselle.

Meren pohjan synkkyys antaa vaivoin periksi sukeltajien pukuihin kiinnitetyille lampuille. Niiden kalvakassa valossa miehet kokoavat itsensä ja lähtevät tutkimaan ympäristöään. Pian käy ilmi, että kapteeni Holmin veikkaus osui hämmästyttävän lähelle oikeaa, kun uponnutta hylkytavaraa paljastuu avomereltä päin.

Taivaltaminen raskaissa puvuissa on aaltojen alla hankalaa ja ilman jatkuvan pimeyden ja meren painon luomaa ahdistavaa tunnelmaa. Sitkeät sukeltajat seuraavat uponneita rojuja ja lopulta löytävät itsensä uponneen laivan luota.

Yhteisen suunnitelmansa mukaan miehet lähtevät pyrkimään kohti aluksen ohjaamoa, toivoen löytävänsä siltä lokikirjan jonka avulla selvittää laivan lasti. SS Vanirin runko on upotessaan repeytynyt auki, tarjoten kelpo sisäänmenoaukon syvyyksissä.

Kalat pakenevat säikkyen sukeltajien tieltä, näiden raahustaessa vaivalloisesti aluksen hylätyssä ruumassa ja käytävillä. Vastoin Holmin uumoiluja he eivät törmää hukkuneiden merimiesten ruumiisiin, vaan pääsevät nousemaan metalliportaikkoa laivan kannelle ja sieltä käsin lopulta ohjaamoon.

Tähän saakka seikkailijat ovat kenties voineet pitää aluksen uppoamista muiden vaasalaisten tapaan vain armottoman luonnon voimannäytöksenä. Mutta rautaputkeen kahlehdittuna hukkunut kapteeni kertoo heille hetkessä, että ihminen on jälleen kerran luomakunnan armottomin voima.

Kapteenin nyrkin puristuksista Nisse paljastaa vihjeen tuhotyön tekijöistä – repeytyneen palasen selkeästi Lapuan liikkeelle kuulunutta kangasta.

Ohjaamon alapuolelta, navigointihuoneesta, tutkijat onnistuvat löytämään aluksen kartat. Kun viereisen huoneen ovi kapteenin hyttiin vielä murretaan auki, he löytävät lokikirjan ja päättelevät, että nyt on parasta nousta pintaan täydentämään happivarastoja. Hanski pidättelee muita vielä hetken ja onnistuu kuin onnistuukin löytämään kapteenin oman päiväkirjan.

Miesten noustua pinnalle, kapteeni Holm yrittää ensialkuun pyytää kollegansa päiväkirjaa itselleen. Nisse epäilee tämän tietävän enemmän kuin paljastaa ja uhmaa tämän pyyntöä. Holm ei pidä pyyntöään turhan tärkeänä ja suostuu kertomaan miehilleen tarkemmin tehtävästään.

Holm avaa saaneensa vinkin uppoamispaikasta mystisen Pohjantähden yhteisön edustajalta, Rikhard Walleniukselta. Apteekkari Hautamaa höristää korviaan, hän törmäsi yhteisöön opiskellessaan Helsingissä, eikä tämä ilmeisen upporikkaiden pohattojen salaseura ainakaan herättänyt hänessä luottamusta. Wallenius pyysi Holmia varustamaan retkikunnan, joka voisi noutaa uponneesta laivasta erään lyijyarkun, jonka hänen yhteisönsä oli tilannut Ruotsista.

Kapteenin vilpitön selonteko vakuuttaa muut tämän rehellisyydestä, eikä miesten välille jää pahaa verta. Yhdessä tutkitaan hylystä tuotuja dokumentteja, joiden avulla voidaan päätellä paitsi aluksen liikkeet ja sisältö, myös oudon lyijyarkun sijainti laivan takaosan ruumassa. Koska rahaa on tultu tekemään, sukeltajat syövät tukevan päivällisen ja valmistautuvat vielä toiseen sukellukseen.

Toinen sukellus

Ahnaat aallot nielaisevat raskaisin pukuihin suojautuneet miehet, kun nämä uppoavat pinnan alle uudemman kerran. Tällä sukelluksellakin suunta on selvä – ja sen on parempi ollakin, sillä pohjassa he voivat kommunikoida vain käsimerkein.

Matkalla peräruumaan sukeltajat poikkeavat ainoastaan konehuoneen murretun oven takana todistamassa toista murhenäytelmää. Konemestarin ruumis kelluu kuin tyhjyydessä pistoolin luotien surmaamana. Yksi harhaluoti on osunut myös höyrypannuun, aiheuttaen onnettoman räjähdyksen ja laivan uppoamisen. Vesi on selvästi tulvinut haljenneesta rungosta konehuoneeseen pikaisesti ja voimalla, sillä konemestarin lisäksi sukeltajat näkevät myös kaksi hukkunutta, joiden vaatetus ei enää jätä epäilystäkään Lapuan liikkeen osallisuudesta tapahtumien kulkuun.

Lyijyarkun löytäminen ei lopultakaan ole vaikeaa. Viljon yrittäessä nostaa raskasta aarretta, hän ei ehdi huomata varjoista kimppuunsa syöksyvää luonnottoman suurta ankeriasta!

Merten syvyyksiin uponneen laivan ruumassa käydään kamppailun veden kuohuessa. Iljettäväksi hirviöksi taantunut, muotopuoli ankerias yrittää murskata ensin Viljon käden, mutta tämä onnistuu juuri ja juuri hätistämään otuksen kimpustaan. Ankerias jää uiskentelemaan kiivaasti sukeltajan eteen, lumoten tämän tanssillaan…

Hannes ja Nils käyvät pedon kimppuun ystävänsä pelastaakseen, mutta lopulta apteekkari veitsi on se, joka tavoittaa etovan merenelävän ensin ja riistää sen hengen. Veri värjäytyy lähes mustaksi otuksen iljettävästä hurmeesta, mutta senkin läpi kolmikko onnistuu kuin onnistuukin tavoittamaan arkun ja raahaamaan sen vinssin vaijerille.

Vieraita iltahämärissä

Auringon laskiessa mailleen sukeltajat nousevat merten syvyyksistä. Kiivas kamppailu ankeriaan kanssa, sekä arkun löytymisen jännitys saavat miehet kiirehtimään nousuaan niin, että Hannes joutuu hallitsemattoman tärinän valtaan. Yhdessä miehet saavat nostettua Hopealohen kannelle sekä arkun että apteekkari, eivätkä hetkeäkään liian aikaisin.

Kaikki (tajuissaan olevat) kuulevat lähestyvän moottoriveneen äänet. Pahaa aavistellen Nils ja Viljo kiirehtivät kätkemään lyijyarkun juuri ennen kuin vastikään perustetun Rannikkovartijaston vene kaartaa laivan rinnalle. Alikersantti Beck vaatii saada nousta laivaan tutkimaan, ettei aluksen miehistö ole salakuljetusasialla.

Sotilaiden noustessa laivaan, huomaa Hannes Lapuan liikkeen käsinauhan koristamassa yhden sotilaan käsivartta. Tärinästään houlimatta hänen onnistuu avata suunsa ja niin kuin Runeberg konsanaan hän vakuuttaa Beckin seurueensa vilpittömyydestä ja isänmaallisuudesta. Varsin vaikuttunut Beck kiittelee urhoollisia sukeltajia näiden kamppailusta merikäärmettä vastaan ja paljastaa, että rannikolla on tänä keväänä kohdattu muitakin kummia otuksia.

Sotilaat jättävät Hopealohen tarkistuksen kesken ja palaavat oman paattinsa kyytiin. Se kaartaa pois paikalta ja aluksen miehistö asettuu yöpuulle lyhyen illallisen jälkeen.

Aamulla sukelletaan jälleen. SS Vanirista nostetaan niin paljon rahtia kuin Hopealohi vetää. Holmin ohjastamana suunnataan kohden Vaasan satamaa myymään pelastettua lastia ja rahtikirjoja eniten tarjoavalle. Alikersantti Beckin varoituksista onkeensa ottaneena, seurue päättää olla tuomatta lyijyarkkua satamaan. Sen he aikovat itse kuljettaa Helsinkiin, mutta se onkin jo seuraavan seikkailun tarina.