Pelaajat:
Jonathan Rosewood – Mikko
Bradley Williams – Peetu
Phineas Price – Halski
Joshua Wilson – Henkka

“Kiinnostukset: Afrikka ja kovaa soittaminen.”

Tri. Jonathan Rosewood

Ridgewoodista palannut seurue kertoo lyhyesti tapahtumien kulusta muille seuran jäsenille saavuttuaan takaisin Bostoniin. Kevyen illallisen jälkeen kaikki vetäytyvät kammioihinsa lepäämään.

Wilson kuitenkin havahtuu kuullessaan keskustelua naapurihuoneesta. Hän kurkistaa varovaisesti käytävälle ja näkee valkoisen valon hohtavan tohtori Rosewoodin raollaan olevan oven takaa. Wilson ottaa muutaman hiljaisen askeleen lähemmäksi ja on kuulevinaan outoa kieltä (sanskrit), johon välillä tuntuisi sekoittuvan vielä omituisempaa ääntä – aivan kuin hyönteisten siritystä.

Työnnettyään ovea hieman enemmän auki, Wilson kurkistaa sisään. Huone on tyhjä; ainoastaan Rosewood istuu pöytänsä ääressä juttelemassa itselleen. Vai jutteleeko sittenkään? Valkoinen valo näyttää loistavan virvatulesta, joka leijuu toisen tuolin yllä.

“Aukaistaan heidän ihonsa! Otetaan ns. hanska pois, niin nähdään, etteivät he ole hyönteisiä ihopuvuissa”, tohtori toteaa rauhallisella, kenties jopa hieman iloisella, äänellä. 

Rosewood näyttäisi olevan täydessä unessa, mutta puhuu kuitenkin jonkun kanssa, jonka henkilöllisyydeksi (ilmeisesti) paljastuu Bengalin kenraalikuvernööri Hastings. Wilson ei ehdi väliin, ennen kuin Rosewood on jo ottanut veitsen esille ja lähtenyt viiltämään omaa ihoaan auki. Veren vuotaessa sotilaan vaistot ottavat kuitenkin vallan ja hän säntää ottamaan veitsen pois tohtorin kädestä. Rosewoodin unennäkö loppuu, Wilson sitoo tämän haavan ja taluttaa sänkyyn nukkumaan. 

Aamupalapöydässä tohtori Rosewoodin toinen seinänaapuri, symbologi Herman Schwarzmann, huomio hieman leikkisästi myös kuulleensa yöllistä keskustelua. Rosewood kuitenkin ohittaa kommentin, kun seuran kirjastonhoitaja Henrietta Cooper, saapuu pöytään.

“Vietin kirjojen parissa koko yön!” Henrietta kertoo. Hän jakaa myös muiden kanssa havaintonsa liittyen seurueen Ridgewoodin kokemuksiin ja antaa ymmärtää, että yhteisön omassa kirjastossa on hyvä määrä tutkimusmateriaalia erityisesti kummituksiin sekä elämän ja kuoleman rajan osilta.

Wilson on jo aikeissa ottaa itsekin puheeksi tohtorin yölliset toimet, kun paikalle saapuu vielä yhteisön paikallinen rahastonhoitaja, William Thorncroft. William oli aiemmin ansioitunut tutkija, mutta saatuaan kovan iskun päähänsä, hänen korkeampi aivotoimintansa on pahoin hankaloitunut. William tulee edelleen hyvin toimeen numeroiden kanssa, mutta on perin säikky ja heikkohermoinen. 

Ojennettuaan herroille näiden poissaollessa saapuneen postin, William ehdottaa Bradleylle, että mikäli seura ei halua luovuttaa Ridgewoodista löydettyjä kirjoja keskiviikon esoteeristen esineiden huutokauppaan, tämä voisi vierailla “vanhan äksyilijän” eli Jacob Malloryn luona kysymässä jotakin toista esinettä.

Kun aamiainen on saatu viimein nautittua loppuun, tutkijat vetäytyvät suorittamaan omia toimiaan. Yllättävän väsyneeksi itsensä tunteva Rosewood laittaa uudelleen nukkumaan, Wilson viettää aikansa rentoutumalla ja yrittäen saada parempaa ymmärrystä viimepäivien tapahtumista, Williamsin kirjoittaessa raporttia Ridgewoodin tapahtumista seuran arkistoja varten.

Price aloittaa Cathaqui Esoterican kopioinnin ja havahtuu työnsä parista vasta illalla, Wilsonin noutaessa häntä mukaan vierailulle Malloryn luo. Price on hämillään. Aivan kuin aikaa olisi kadonnut. Hän muistaa hämärästi jonkun kuiskanneen Rosewoodin huoneesta “Aperi ianum”. “Avaa ovi.” Price huomaa myös löytäneensä Esotericasta rituaalin, jonka on kopioinut huolella (muu kopio kirjasta on lyhennelmää ja täynnä hänen omia reunamerkintöjään). Rituaali näyttäisi olevan tarkoitettu Adrammelech-demonin kutsumiseen.

Vanhaa Mallorya tapaamaan lähtevät tutkijat yllättyvät miehen tavatessaan. Edes Williamsin varoitukset eivät valmistaneet heitä miehen töykeään käytökseen. Varsinkin Rosewood saa alkuun kuulla kunniansa brittejä syvästi halveksivalta vanhukselta.

Mallory on ajamassa vieraita tiehensä, kun tohtori Rosewood huomaa miehen tavararöykkiöistä bengalilaisen heimonaamion. Rosewood ja Mallory ajautuvat syvälliseen keskusteluun Bengalin taikauskomuksista ja mahdollisista uponneesta mantereesta Intian rannikolla. 

Miesten keskustellessa aina utelias Price vilkuilee ympärilleen täyteen ahdetussa asunnossa. Hänen mielensä on selvästi vielä Esoterican rituaalin kimpussa, sillä hän huomaa Malloryn seinällä vanhan, ilmeisesti laivan hylystä pelastetun, maustehyllyn tavanomaisempien mausteiden seassa kallisarvoisia suitsukkeita sisältäviä purkkeja, joita rituaalin suorittaminen vaatii.

Vanhuksen selkäpuolelle tutkimustensa lomassa eksynyt Price seisahtuu äkkiä paikoilleen. Hän näkee Malloryn niskassa huonosti kätketyn puremajäljen. Se vaikuttaa ihmisen hammaskaluston työltä – ainakin Pricen lääketieteen tuntemuksen mukaan. Purema on selvästi vuodattanut verta, sillä sitä on yhä kuivuneena Malloryn vaatteiden niskassa.

Seurue lähtee viimein yön selkään vanhuksen luota. Mallory antoi Rosewoodille mukaan syvästä Afrikasta Malloryn retkillään löytämän noitarummun. “Se kutsuu heimon henkiä ja viidakon petoja luokseen, kun sitä soitetaan Kuun loisteessa”, Mallory kuvailee. “Et taatusti uskalla soittaa sitä keskiyöllä”, vanhus vielä naureskelee, ojentaessaan arvoesineen tohtorille.

Ulkona tutkijat pysähtyvät hetkeksi. Price kertoo epäilevänsä Malloryn joutuneen ehkä jopa ihmissuden puremaksi. Miehet pohtivat hetken vaihtoehtojaan ja palkkaavat viimein muutamia katulapsia pitämään Malloryn taloa silmällä. Muiden palatessa seuran talolle, Williams ilmoittaa käyvänsä tutustumassa huutokauppapaikkaan varoiksi ennalta.

Philadeplhiasta Bostoniin maalikussa muuttanut Robert Bell pitää huutokauppansa sataman lähellä, vanhassa veneenveistämössä. Williams kiipeää rakennuksen katolle ja laskeutuu varovasti köyttä pitkin tutkimaan paikkoja.

Varastossa ei nähtävästi säilytetä arvotavaraa, ainoastaan rihkamaa, jonka pääasiallinen tehtävä lienee erottaa aidot okkultistit uusrikkaista. Williams kuitenkin huomaa, että Bell on varustaunut erilaisiin vaaroihin; ovet on suojattu taikamerkeillä, ikkunat suolalla ja huutokauppalaatikoiden seassa on kolme isoa laatikkoa, josta sotilaat voivat tarkkailla tilannetta.

Seuratalolla illallista värittää “filosofinen paskanjauhanta piippujen äärellä antiikin Kreikan huru-ukoista”. 

Kun tutkijat ovat vetäytyneet huoneisiinsa, Wilson päättää vielä käydä varoittamassa Rosewoodia tämän edellisyön unista. 

Rosewood ei vaikuta alkuun uskovan ollenkaan Wilsonin puheita. Hän vähättelee niitä, kunnes huomaa hämmennyksen ja viimein pelon hiipivän kokeneen sotilaan kasvoille. Rosewoodin huomaamatta, hän on alkanut puhua sekavasti kielillä. 

Pöydällä seisovan kynttilän liekki alkaa tanssia. Se loikkaa alas kynttilän päästä. Aivan kuin sen sisälle olisi kammitsoitu ihminen, joka pyrkii rikkomaan liekin. Pian liekki kuitenkin muuttuu valopalloksi, joka kohoaa pöydältä, vangiten molempien miesten katseen. Se tanssii kutsuen heidän välissään.

Wilson onnistuu vastustamaan kiusausta tarttua siihen, mutta Rosewood ojentaa kätensä sitä kohti. Wilson on aikeissa vain estää Rosewoodia koskemasta palloon, kunnes huomaakin tohtorin takana valtavan, hirviöimäisen kidan, valmiina ahmaisemaan molemmat miehet. Wilson syöksyy eteenpäin kaataen molemmat miehet kumoon ja aavemainen kita syöksyy heidän lävitseen.

Williams saapuu hyvin väsyneenä seuran talolle, vain törmätäkseen makuukammioiden edessä kiisteleviin seuralaisiinsa – joista Wilson ja Rosewood ovat omituisen, kuvottavanhajuisen liman peitossa. Cooper on juuri esittänyt olettamuksen, että kyseessä on jonkinlainen toismaailmallinen jälki aineettomasta olennosta – ektoplasmaksi hän ilmiötä kutsuu.

Koko seura kokoontuu salonkiin keskellä yötä keskustelemaan tapahtuneista. Monet ovat kiihtyneitä ja peloissaan, varsinkin Thorncroft, joka vain tärisee huoneen nurkassa. Väittely saa äkillisen lopun, kun Price vaatii kaikkia hiljenemään. 

Ensin kukaan ei kuule mitään. Sitten, jostakin kaukaa, kantautuu ääni. “Aperi ianum!” Kuiskauksena alkanut vaatimus yltyy pian korvia särkeväksi kakofoniaksi, joka tärisyttää taloa perustuksiaan myöten.