Aiemmin olen keskittynyt bloggauksissani enemmän kysymykseen ”miten?”, mutta kerätessäni Instagram-tililtäni roolipelauskuvia talteen, tulin ajatelleeksi, että myös ”missä?” on mielenkiintoinen aihe.

Oma historiani roolipelipaikkojen suhteen on hyvin vivahteikas, kuten oletettavasti melkein kaikilla. Nuorempana tarve sääteli sijaintia enemmän ja näin vanhemmiten on huomannut mukavuuden ykköstekijäksi.

Puhtaasti omasta vinkkelistäni paikkojen valintaan on vaikuttanut myös moni muukin asia. Ajattelinkin siis tässä postauksessa kerrata hieman omaa pelipaikkahistoriaani ja pohtia, miten ja miksi paikka on vaikuttanut peleihin.

Aloitin aktiivisen roolipelaamisen ala- ja yläasteen taitoskohdassa, joten melko luonnollisesti alkuun pelasin kaverin kanssa lapsuudenkodissani.

Pian mukaan tulivat kuitenkin Ahjolan ja Vuoltsun roolipelikerhot (Tampereella). Roolipelikerhojen etuna oli luonnollisesti selkeä aikataulu, pelipaikka ja pelikaverit. Vanhemmiten tuntuu kuitenkin vaikealta edes ajatella, että lähtisin erikseen kerholle pelaamaan – ellei se olisi jokin oma projektini.

Näihin aikoihin kerta ropeja viikossa oli kuitenkin liian vähän. Kerhotilojen lisäksi pelailimme kavereiden kotona, sekä otimme Tampereen keskuskirjasto Metson haltuun. Silloin varaamattomia kokoustiloja sai käyttää maksutta.

Kokoustilat olivatkin ensimmäinen erilaisempi pelautusympäristö. Ne olivat luokkahuonemaisia tiloja, joissa ensi kertaa sai helpommin mukaan paitsi taustamusiikkia, myös tauluille piirrettyjä karttoja. Jälkikäteen ajatellen nuorempana pulpeteista roolipelaaminen tuntuu hieman oudolta, mutta toisaalta nykyään samankaltainen pelaiympäristö auttaisi varmasti keskittymiseen. Ja ajankohtaisesti niissä olisi turvaväleistä helpompi huolehtia.

Kun ikää tuli lisää, pelipaikkojen määrä kasvoi nopeasti. Ympäristöstä huolimatta, roolipelipaikan valinnassa olen tullut siihen tulokseen, että hyvä pöytä, jonka ääreen kerääntyä, on kaiken a ja o.

Roolipelipaikan valinnassa olen tullut siihen tulokseen, että hyvä pöytä, jonka ääreen kerääntyä, on kaiken a ja o.

Mökkiropet tulivat mukaan n. 16-vuotiaana ja edelleenkin, näin 20+ vuotta myöhemmin, ne ovat monesti se kesän kohokohta. Mökillä ropettamisessa on monesti hyvin erilainen fiilis. Ympäristö on niissä erottamaton ja silloin asiaan kuuluvat helpommin saunatauot, grillaus, pihalla pelaaminen ja muut lieveilmiöt. Hankaluutena näissä monesti on toki keskittymisen herpaantuminen, eikä tuulikaan varsinaisesti pelejä auta.

Puistoropeja on tullut pelailtua jonkin verran, mutta pääasiassa nuorempana, kun selkeä vielä kesti paremmin moista ympäristöä. Näissä oli omana osanaan ympäristö lähinnä rauhoittavana tekijänä, joskin sivullisten kiinnostuneilta katseilta ei voinut välttyä.

Baariropet ovat hankala laji. Niissä on harvoin mahdollisuutta keskittyä kunnolla. Kampanjan ja pelihahmojen luontiin ne ovat kuitenkin toimineet varsin mallikkaasti. Eikä sovi myöskään unohtaa niitä debrief-paikkoina, jossa pelitapahtumien kertaaminen ja tulevan suunnittelu oli varsinkin opiskeluaikoina aivan mahtavaa.

Conipelit ovat outo ja erilainen laji sinällänsä, että niitä on hankala järjestää itsekseen. Conipeleissä pääsee parhaimmillaan osaksi hienoa porukkaa, jossa voi oppia uutta ja saada hienoja kokemuksia. Mutta jatkuva yleinen hälinä on toki omiaan uuvuttamaan uppoutumiskykyisimmänkin pelaajan.

Työpaikkaropet olivat pitkään vakiomalli. Kun pelaajien elämä vakinaistui, pelien sopimisesta tuli hankalampaa, mutta toisaalta pelipaikat paranivat huomattavasti. Näiden etuna oli luonnollisesti saavutettavuus ja tyypillisesti hyvät kokouspöydät. Haittana näissä saattaa olla vaikeus erottaa työympäristössä tapahtuva vapaa-aika työajasta alitajuisesti.

Viimeisen muutaman vuoden aikana olen kuitenkin huomannut ympyrän sulkeutuneen. Keski-ikäistyminen on tuonut mukaan omat pysyvät asunnot ja kotona pelaaminen on kokenut uuden tulemisen. Kenen tahansa pelaajan kotona kokoontuminen on helppoa ja yksinkertaista. Eikä tässä iässä enää tarvitse myöskään hätistellä vanhempia pois häiritsemästä.