Pääsimme viimein eilen ensimmäistä kertaa seikkailemaan kivikaudella. Olen puuhaillut kyseisen kampanjan pohjustamisen kanssa vähintään sen viisi vuotta, joka on vierähtänyt edellisestä kerrasta, kun pelasin Far Cry: Primalin läpi. Hatunnostona tuolle videopelille paleoropemme tottelee työnimeä Eldritch Sigils: Primal. Palaan tähän asiaan tarkemmin myöhemmin. Tällä kertaa kertaan vain session tapahtumat.

Pelaajat:
Mahka (shamaanioppilas) – Kuha
Handa (”trickster”) – Santtu
Anwa (innokas tutkija) – Halski
Wana (jäyhä soturi) – Nieminen

Seikkailumme alkoi Kuupöllön heimon talvileiriltä, Jänisjärven rannalta. Kaikki heimon neljä klaania olivat viettäneet talven yhdessä leirissä. Nyt kevään korvilla, kun järven jäät olivat jo auenneet ja lumi täplitti maata laaksossa vain paikoin, heimon vanhimmat kokoontuivat neuvonpitoon. Oli ilmeistä, että laakso vaivasi jokin kirous. Riistaa ei ollut saatavilla tavalliseen tapaan ja vaikutti siltä, että kämmenellinen heimon taitavimpia metsästäjiä oli kadonnut talven aikana.

Selvittääkseen, oliko heimon ylle langetettu kirous, heimovanhimmat kokosivat neljä ryhmää tutkimaan laaksoa ja sen merkkejä. Enempään ei ollut varaa, sillä jos tutkijat eivät palaisikaan, olisi koko heimon selviytyminen vaakalaudalla. Pelaajahahmot olivat luonnollisesti yksi näistä ryhmistä.

Luunkerääjien klaanin ryhmän lähtiessä etelään ja Varjokukkulan väen pohjoiseen, jäi Jänisjärven ja laakson tutkiminen pelaajien ryhmän vastuulle. He olivat heimon nuoria, joilla oli nyt mahdollisuus osoittaa kykynsä, mutta jotka eivät vielä olleet varsinaisesti ansainneet heimon luottamusta. Toisin kuin Awinin johtama Kotka-klaanin metsästäjistä koostuva joukko, joka suuntasi koilliseen, kohti laakson porttia.

Awinin rehvakas lähtö ja uho, sekä hänen peittelemätön tyytyväisyytensä sen suhteen, että uusin kadonnut oli heimon kunnioitetuin metsästäjä Darwa, saivat seikkailijat epäileväisiksi. Toisiko Awin Darwan takaisin, jos onnistuisi tämän löytämään? Vai osoittautuisiko kunniankaipuu liian suureksi kiusaukseksi?

Hieman epävarmoina siitä, mistä heidän tulisi tutkimuksensa aloittaa, seikkailijat suuntasivat Mahkan johdolla Jänisjärven pohjoisrannalle, lahdelmaan, johon järvi monesti kantoi hylkytavaraa. He halusivat varmistaa, ettei kukaan kadonneista ollut pudonnut jäihin.

Jänisjärven toteemin luota tutkijat eivät löytäneet merkkejä kadonneista heimolaisista, mutta rantakaislojen seasta he haistoivat jotakin. Lähempi tutkimus paljasti rujosti raadellun kauriinruhon, joka oli jätetty rantaveteen mätänemään. Ruho oli silmiinpistävästi jäänyt vaille raadonsyöjien huomiota.

Mahkan tutkiessa outoa löytyä, äkkäsi Wana liikehdintää korkean heinikon seasta. Soturi lähti määrätietoisesti ottamaan vakoilijalta luulot pois, mutta törmäsikin yllätyksekseen Nyatteen, kadonneen Darwan ykkösvaimoon.

Nuori nainen kertoi kummasteleville tutkijoille kenties tietävänsä syyn miehensä katoamiseen ja heimon huonoon onneen. Tutkijat olivat epäileväisiä, mutta Nyatte vakuutti puhuvansa totta ja seuranneensa nimenomaan hahmoja, koska nämä olivat nuoria ja vielä vailla varsinaista arvoasemaa. Heidän puheensa ja tekonsa eivät voisi hänen asemaansa horjuttaa, mutta hän voisi kenties auttaa heitä.

Nyatte oli kertomansa mukaan talvileirissä jutellut laakson ulkopuolelta puolisoksi kaapatun Aylan kanssa. Tämä kertoi Darvan metsästäjien ryöstäneet hänet kodistaan viime syksynä ja tuoneen Kuupöllöjen laaksoon pikavauhtia. Matkalla kaapparit olivat hakeneet suojaa myrskyltä pienestä luolasta ja jatkaneet pakoaan seuraavana aamuna kiireesti. Niin kiireesti, että sekä Ayla että Nyatte pelkäsivät heidän unohtaneen jättää luolan hengille uhrilahjan.

Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että Nyatten kertomus olisi varmistettava. He tiesivät noin suurin piirtein, mistä Haljenneen kiven luola löytyisi, joten Handa lähti johdattamaan seuruetta.

Handan käytös oli parhaimmillaankin heimolaisista outoa; hän saattoi uida kuivalla maalla, nauraa muiden itkiessä ja keksiä toisinaan jopa vaarallisia kujeita. Tällä kertaa Handa käski matkaajien kerätä matkalla käpyjä ja johdatti heitä hyvin erikoista ja kiemurtelevaa reittiä.

Pimeän laskiessa seurue oli kuitenkin päässyt määränpäähänsä.

Luola vaikutti hylätyltä. Tyystin tyhjältä. Maailmassa, jossa jokaista asiaa ja paikkaa asuttavat henget, luola oli pelottava ja ontto. Handan johdatuksesta tutkijat uskaltautuivat yöpymään ulkosalla, sytyttäen ensin nuotion matkalla kerätyistä kävyistä.

Huolimatta painostavasta väsymyksestä tutkijat päättivät yrittää metsästää jotakin, lepyttääkseen luolan henget. Mahka suoritti rituaalin metsästysonnen takaamiseksi, mutta vaikka rituaali valoikin metsästäjieen uskoa, ei se auttanut saaliin saamisessa. Aamun sarastuksessa väsyneet ja melkein eksyneet tutkijat palasivat luolalle, tuntien olonsa kirotuiksi.

Muutaman tunnin rauhattoman unen jälkeen Anwa ja Mahka pujottautuvat luolaan sisälle. Anwa löysi selkeitä merkkejä siitä, että luolassa oli majailtu viime syksynä. Viimeinen varmistus Nyatten ja Aylan arveluille saadaan Mahkan tutkimuksista. Hän tuntee, kuinka henki on selvästi lähtenyt etsimään itselleen ruokaa, koska vieraat olivat jättäneet sen ansaitseman uhrilahjan antamatta.

Tutkijat miettivät, miten he voisivat löytää hengen ja lepytellä sitä. Mahka lupaa suoritta henkimatkan luolassa, kenties sen avulla vastauksia voitaisiin saada?

Wana ja Anwa rummuttavat monotonisesti, Handan piipittäessä pienellä luupillillä, kun Mahka jakaa heille pussistaan yrttijuomassa kristalloituja taikasieniä. Tutkijoiden imeskellessä niitä, heidän mielensä avautuvat henkimaailmalle…

Luolan seinille painetut punaiset kämmenenjäljet heräävät eloon. Ne kipittävät pitkin seiniä ja juoksevat kutittelemaan luolassa istuvia tutkijoita. Jokin herää. Se on Nälkä. Nälkä etsii syötävää, muttei löydä sille luvattua ateriaa. Hitaasti se ryömii ulos luolasta. Kaukaa se erottaa kutsun. Se erottaa niiden tuoksun, jotka jättivät sille Nälän. Nälkä seuraa metsästäjiä näiden kotikylään. Suuri Sininen Rusakko pitää sen loitolla saaliistaan, mutta oveluudella Nälkä onnistuu silloin tällöin houkuttelemaan pettureita luokseen. Se raatelee heidät, muttei onnistu syömään. Tuskastunut Nälkä tekee pesänsä kanjoniin, jonne se tuntee outoa vetoa.

Tutkijat heräävät unestaan. He uskovat tietävänsä, minne henki on pesiytynyt. Handa johtaa jälleen joukkoa. Tällä kertaa ei käpyjen keräämiseen ole aikaa, koska Handa kiipeilee puissa ja kerää pieniä linnunmunia Nälälle uhriksi. Yhdestä näistä puista hän näkee leiritulen nousevan läheltä kanjonin suuta.

Autettuaan muita pystyttämään leirin hieman lähemmäksi kanjonia, Handa hiipii leirinuotiolle. Hän hyppää naureskellen haavoittuneen metsästäjän viereen ja tämä pyörtyy säikähdyksestä. Muut seurueen jäsenet makaavat kuka missäkin, raadeltuina raatoina. Näkemästään syvästi järkyttynyt Handa yrittää parhaansa mukaan järjestää tilanteen hieman naurettavammaksi, ennen kuin hakee toverinsa paikalle.

Varsinkin Wana järkyttyy kokeneiden metsästäjien kohtalosta; eikä varmasti vähiten Handan järjestämän makaaberin performanssin takia. Miten he voisivat voittaa hengen, kun siihen eivät kerran kokeneemmatkaan soturit pystyneet?

Seurueen ensimmäinen suuri voitto on kuitenkin Mahkan. Hän onnistuu voitelemaan haavoittuneen Neolan parantavilla voiteilla ja hetken kuluttua tämä virkoaa. Neola kertoo tutkijoille Hullun Hengen hyökänneen seurueen kimppuun edellisen yön aikana. Seuruetta johtanut Awin onnistui haavoittamaan petoa ja ajamaan sen pakosalla. Awin sytyttikin Neolalla nuotion, jotta tämä pysyisi lämpimänä hänen paluuseensa saakka.

Varmistuttuaan Neolan kuolemanvaaran väistyneen, tutkijat aloittavat viimeisen nousunsa. He seuraavat Nälän vuodattamia merkkejä; Sen veri on syönyt maata pudotessaan.

Jäljet johtavat kanjonin suulle, josta tutkijoita tervehtii kuvottava löyhkä. Kanjonin uumenissa on varmasti kuolleita, kenties jopa käynti kuolleiden maailmaan? Wana murtuu, hän ei usko voivansa kohdata Nälkää, varsinkaan tuolla kanjonissa. Anwa lupaa jäädä hänen vartijakseen kanjonin suulle, kun Handa ja Mahka jatkavat varovaisesti matkaa.

Kanjoni kuhisee raatokärpäsiä, matoja, toukkia, hyönteisiä. Saastaisia raadonsyöjiä. Ne herkuttelevat mätänevälle lihalla. Kanjonissa on kymmeniä kuolleita eläimiä, valtaosa siitä saaliista, jota hahmojen heimo kaipasi keväällä. Ei auta muu, kuin jatkaa eteenpäin. Handa päättää piristää tilannetta hyräilemällä tuutulaulua – johon syvemmältä kanjonista yllättäen vastataankin.

Jatkettuaan hieman syvemmälle, kaksikko viimein löytää Nälän. Se on riivannut Darwan ruumiin ja istuu raatokasan päällä, yrittäen syödä viimeisiä henkäyksiään vetävää Awinia. Riivattu metsästäjä on venynyt luonnottoman pitkäksi ja näyttää nälkään kuolleelta. Huomatessaan tulijat, se valmistautuu uuteen ateriaan.

Mahkan onnistuu kuitenkin kiinnittämään Nälän huomion tuomisiinsa. Hän on valmistanut pienen aterian, jonka on oman vähäisen kokemuksensa avulla pyrkinyt sitomaan Nälän kotiluolaan ja näin myös Nälkään, jolle heillä ei ole mitään nimeä. Nälkä vaikuttaa hyvin epäileväiseltä. Se sieppaa pienen linnunmunan tikkumaisiin, venyneisiin sormiinsa ja murskaa sen vaivatta. Vihastuneena se on jo karkaamassa tutkijoiden ylle, kun se äkkiä haistaakin uudestaan uhrilahjaa. Se nuolee sormensa puhtaaksi. Sieppaa muut uhrilahjat ja appaa ne suuhunsa hirvittävällä vauhdilla. Nälkä kääntyy uudelleen Mahkan ja Handan puoleen. Nuori tietäjä perääntyy ja lupaa, että he eivät anna hengen enää koskaa nähdä nälkää, jos se palaa kotiinsa.

Darwan ruumis läsähtää maahan.

Kanjonin suulla Wana ja Anwa tuntevat raikkaan henkäyksen puhaltavan kanjonista.

Uskaltamatta liikkua hetkeen, Mahka ja Handa tuijottavat metsästäjien ruumiita. Nälkä on todellakin jättänyt kanjonin ja palannut kotiinsa. Ruumiit ovat niin huonossa kunnossa, että Mahka pyytää henkiä jättämään ne ja auttaa ne löytämään tiensä eteenpäin.

Tutkijat palaavat Jänisjärven leirille Neola ja tämän seurueen ruumiit mukanaan. Heitä juhlitaan. Heistä tehdään lauluja, joita nuotioilla kerrotaan vielä pitkään.

Wana päättää, että hänen on asetuttava vartioon Haljenneen kiven luolalle. Hän ja Handa perustavat uuden klaanin, joka ottaa luolan suojeltavakseen ja luolan hengen suojelijakseen. Darwasta tulee heimolle kirosana ja varoittava esimerkki henkien uhmaamisen vaaroista. Anwa tuntee vanhentuneensa paljon lyhyessä ajassa, mutta hänen uteliasta mieltään tapahtumat eivät lannista.

Handa sen sijaan? Hän pysyy yhä arvaamattomana villinä korttina, joka saavuttaa mainetta uskalluksestaan kohdata henkiä. Sekä nurinkurisesta käytöksestään, joka inspiroi vielä monia kovia kokeneita heimolaisia.