Sessioraportti: Paleoropetusta #3

Kyllä. Järjestysnumero on oikein. Toinen sessio (oneshot) on vielä kirjoittamatta. Mutta tullee sekin joskus. Tällä kertaa aloitimme kampanjan uusilla hahmoilla.

Yökulkijat: Ensimmäinen sessio
HURMELUOLA

Pelaajat:
Kora – Jani (beast master; mukana hirvi Elgur ja koira Hundur)
Bogdan – Petri (spirit speaker; pehmeäkätinen, henkien silmät (siniset silmät, joita oikeasti tähän maailmanaikaan ei ollut vielä mutaationa nykytietämyksen mukaan kenelläkään))
Rolf – Mikko (firestarter; nuori (16v) tulishamaani)
Hark – Peetu (monster hunter; vanhin, mukana oppipoika)

Talven lumien sulettua Jokihaaran klaanin (Kannibaalien heimo) lähetit saapuvat pyytämään Yökulkijoilta apua. Klaanista on kadonnut jo useampia hyväkuntoisia aikuisia ja klaani pelkää pahojen henkien ottaneen heidät silmätikukseen.

Yökulkijoiden vanhimmat lähettävät matkaan pienen joukon kulkijoita (hahmot, sekä Harkin oppipojan ja Bogdanin oppaaksi). Matkan tarkoitus on paitsi auttaa naapuriklaania ja -heimoa, myös opettaa nuorta Rolfia Yökulkijoiden tavoille.

Seikkailun tapahtuma-alue. Kotileiristä (tähti) itään rikkijärvien (NL3) kautta Jokihaaran klaanin leirille (NL7) ja sieltä edelleen Hurmehaudalle (WL1).

Päivän vaellus alas vuorilta, ohi kirkkaansinivihreiden rikkijärvien ja fumarolien, ei vie kokeneilta kulkijoilta kauaakaan. Kevättulvat ovat kuitenkin nostaneet joenpintaa niin, että tavallista kahluupaikkaa ei ole mahdollista käyttää. Matkaajat saapuvat Jokihaaran klaanin leiriin pohjoisesta illan tullen.

Jokihaaran klaani ottaa tulijat ystävällisesti vastaan. Bogdan antaa klaanin shamaanille, Twarshalle, lahjaksi säilömänsä psykedeeliset sienet. Twarsha ottaa lahjan kiitollisena vastaan ja luovuttaa tälle vastalahjaksi koristellun luuveitsensä.

Map of the Riversplit Clan camp showing the two merging rivers, tents sites and the sacred caves.

Illallisen aikana tutkijoille selviää, että kadonneet ovat klaanin keskuudessa tunnettuja äkkipikaisuudestaan ja agressiivisuudestaan. Kuunneltuaan tarkasti jokihaaralaisten puheita, Bogdan osaa arvella, mihin suuntaan kadonneet ovat menneet. Hänellä on myös aavistus siitä, mitä kohti he ovat matkanneet.

Yhteisen illallisen jälkeen kaikki vetäytyvät yöpuulle. Yöunet kuitenkin katkeavat, kun petomainen ulvahdus herätää koko leirin.

Ensimmäisenä jalkeilla on Hark. Hän katoaa puiden varjoihin jousensa kanssa, kun muut vasta kömpivät ulos teltoistaan. 

Leirin laidalta kuuluu vaimeaa nyyhkytystä. Bogdan lähtee ääntä kohden ja havaitsee pian ruumiin äärelle kyyristyneen, itkevän naisen. Hän lähestyy naista varovaisesti ja rauhoitellen, yrittäen saada tämän tointumaan shokistaan.

Äkkiarvaamatta nainen käännähtää ympäri ja upottaa hampaansa Bogdanin käsivarteen! Naisen silmät hehkuvat pimeydessä kelmeän keltaisella valolla. Hengillepuhuja riistäytyy irti naisen otteesta Rolfin kiinnittäessä huomioon itseensä. Nainen puuskuttaa raskaasti, hengitys koleassa ilmassa höyryten. Hän mittailee nuorta tulishamaania ja on juuri aikeissa hyökätä tämän kimppuun, kun Harkin jousen jänne helähtää. Nuoli lävistää naisen jalan, tämä tuupertuu maahan ja on hetkessä sidottuna.

Aamun sarastuksen myötä Bogdan ja Twarsha päättävät yrittää karkottaa pahat henget naisesta. He suorittavat pitkän rituaalin Twarshan teltassa, vain huomatakseen naisen tilan johtuvat jostakin muusta kuin hengen riivauksesta. Vastoin odotuksia he kuitenkin saavat naisen kuumeen laskemaan ja outo hohde kaikkoaa naisen silmistä.

Twarshan maja

Levättyään rituaaliin käytetyn päivän ja seuraavan, yökulkijat ovat valmiit jatkamaan matkaa. Yhdessä kuitenkin päätetään, että Dulgar ja Harkin oppipoika jäävät Jokihaaran leiriin auttamaan mahdollisten uusien riivaustapausten kanssa. Matkaajat saavat kiitolliselte klaanilta matkaruokaa sekä lupaukset hengille tehtävistä uhrilahjoista.

Seuraten vuolasta virtaa etelään, yökulkijat matkaavat metsien kautta kohti pohjoisten heimojen taruissa mainittua hyeenahenkien kotiluolaa. 

Matka sujuu ongelmitta ja illan tullen seikkailijat ovat taittaneet yli kahdenkymmenen kilometrin matkan, saapuen rotkolle, jossa luolahyeenojen tiedetään pitävän pesäänsä.

Varovaisesti edeten ja hyeenojen jälkiä seuraten, yökulkijat löytävätkin valtavan, haljenneen siirtolohkareen, jonka luona kaksi luonnottoman kookasta hyeenaa torkkuu vartiossa. Soturit punovat suunnitelman, päättäen johdattaa hyeenat erilleen; shamaanit Bogdan ja Rolf saavat toimia syötteinä, Harkin ja Koran pyrkiessä voittamaan hirviöt.

Suunnitelma onnistuu yli odotusten. Harkin nuoli kaataa toisen hyeenoista, Koran ratsastaessa hirvellään Elgurilla toisen kuoliaaksi. 

On selvää, että nelikko on löytänyt kohteensa, mutta kenelläkään ei ole aavistustakaan siitä, mitä heillä on vastassa. Niinpä Rolf päättää kysyä hengiltä neuvoa. Rakennetaan (tarpeettoman) suuri koko, jonka äärellä Rolf ja Bogdan suorittavat huimia hyppyjä, laulaen samalla hengille.

Viimein Yanapharon, tulen henki, puhuu Rolfille. Hän näkee, kuinka pohjoisesta saapuu rotkolle verisiä matkalaisia. Kuinka nämä ryömivät lohkareen alaisiin luoliin ja palaavat sieltä muuttuneina. Kuinka he riivaavat lähiseutuja, teurastaen tarpeettomasti eläimiä ja ihmisiä, toisinaan raahaten näitä mukanaan luolaansa, jonka syvyydessä he uhraavat nämä muinaiselle haudalle, jonka yllä värjyy varjomainen henki.

Shamaanien henkien matkatessa tuonpuoleisessa, Hark ja Kora pitävät vartiota. He huomaavat, kuinka yön pimeydessä syttyy kiiluvia silmiä louhikon varjoihin. Heidän läsnäolonsa on huomattu ja vihollinen osaa selvästi odottaa heitä. 

Rolf kertoo sotureille näyistään. Yhdessä yökulkijat päättävät odottaa aamua, jotta auringon valo olisi taistelussa heidän puolellaan. 

Aamun sarastuksen myötä yökulkijat lähtevät pujottelemaan kivien lomitse lohkareluolaan. Eteneminen on monin paikoin niin ahdasta, että suurin osa varusteista on jätettävä luolan ulkopuolelle. 

Jättiläismäisen järkäleen alla odottava pimeys löyhkää pedoilta ja kuolemalta. Kokenein metsästäjä Hark ottaa johtoroolin ja tunnustelee tietä. Rolfin soihtujen käry täyttää kostean, kapean lohkareiden väliin jäävän tilan. 

Miehet ahtauvat eteenpäin sentti sentiltä, kunnes Hark pysähtyy. He ovat laskeutuneet suurimman järkäleen alle ja saavuttaneet luolan, jossa saattaa vaivatta nousta seisomaan. Tai saattaisi, jollei Hark huomaisi kivien takana kyyristeleviä hahmoja. Nyt tarvitaan Rolfin polttopommeja – mutta pahaksi onneksi hän on hylännyt ne luolan ulkopuolelle. 

Hark jää puolustamaan käytävän suuta, kun muut väistävät ulos, päästäen Rolfin hakemaan kammottavan aseensa. Ennen kuin Rolf ehtii palata, muutama kirotuista pakenee syvemmälle luolan muihin tunneleihin. Hark onnistuu kuitenkin pitämään puolensa siihen asti, kun nuoren tulishamaanin varoitus kajahtaa.

Hetkessä lohkareluola täyttyy kaiken nielevästä liekkimerestä. Hark ehtii kääntää kasvonsa pois, mutta tuli polttaa hänen vaatteensa mustiksi ja ihon rakkuloille. 

Yhtä äkillisesti kuin tulihelvetti riistäytyi valloilleen, se myös sammuu. Luolan mustuneilla kivillä makaa liekkeihin menehtyneitä ruumiita, jotka kytevät yhä.

Tutkijat etenevät varovasti luolaan. He tutkivat kivien koloja, tullen siihen tulokseen, että luolasta johtaa kaksi kuljettavaa käytävää. Toinen on ahdas nousu löyhkäävään tunneliin, jonka päässä kyllä näkyy valoa, mutta joka tarjoaa liikaa väijytyspaikkoja. Ja juuri tuohon tunneliin kirotut pakenivat.

Toinen tunneli on toista metriä korkea nousu peruskalliota myöten, toisen lohkareen alle. Tämä tunneli ei vaikuta sen kutsuvammalta, mutta se kuitenkin valitaan. Kora kiipeää ketterästi ylös ja on juuri ottamassa vastaan Rolfin tarjoaman soihdun, kun kuulee jonkun kutsuvaan itseään.

Kielekkeen laella on pieni luolahuone, jonka kaikki pinnat on maalattu verellä. Sen keskellä on melko vaatimaton kivikasa – muinaishauta, joka kuiskuttelee petojen herralle. Se kutsuu Koraa uhraamaan elollisia, vuodattamaan hurmetta. Vain vaivoin Kora saa pidäteltyä itseään. Hän kuitenkin tuntee haudan hengen vihan ja kirouksen.

Pian myös Bogdan ja Rolf ovat kiivenneet hänen luokseen. Luolan henki ei kutsu heitä yhtä voimakkaasti kuin soturia, mutta hekin kuulevat sen katkeran kuiskeen. Välittämättä hengen aiheuttamasta paineesta shamaanit ryhtyvät työhön. 

Vaikea rituaali on uuvuttava, mutta lopulta shamaanit onnistuvat sitomaan hengen mustakiveen. Jostakin luolan onkaloista kuuluu pettynyt huuto. Huolimatta verentahrimasta ympäristöstä, painostava ja toismaailmallinen tunnelma tuntuu väistyvän vähä vähältä. 

Hark hajoittaa hautaröykkiön, löytäen sen sisältä paitsi muinaisen luurangon, myös omituisen, täysin sileän ja kiiltävän kuusikulmion, joka näyttää uponneen kiven sisään. Bogdan jättää Twarshalta saamansa tikarin sen päälle merkiksi siitä, että Jokihaaran klaani kunnioittaa paikan henkiä.

Pitkä vaellus takaisin kotileiriin voi alkaa. 

Matkalla yökulkijat poikkeavat Jokihaaran klaanin leirissä ja kertovat uutiset. Vaikka Twarsha on huojentunut kuultuaan kirouksen kaikkoamisesta, hän on huolissaan klaaninsa selviytymisestä sen menetettyä niin monia jäseniä. Hän on kuitenkin syvästi kiitollinen yökulkijoille ja antaa näille kiitoslahjaksi klaanin reliikin.

Dulgar ja Harkin oppipoika liittyvät seurueeseen ja kuusikko palaa takaisin kotiinsa.

Jos haluat ladata seikkailun, löydät sen TÄÄLTÄ. Seikkailu on kirjoitettu alunperin Dungeon Worldille, mutta nyt mekaaniset ominaisuudet (hyvin vähän) on annettu Eldritch Sigilsiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s