Pelaajat:

(Jonathan Rosewood – Mikko) poissa
Dino Batavia – Peetu
Phineas Price – Halski
Joshua Wilson – Henkka

Chestnutin grimoirin vinkkejä seuraten, tutkijat matkaavat Bostonista Dightonin pikkukylään. Kevään sää on kylmä ja sumuinen, mutta suurempi ongelmia matkalla ei kohdata. Bostonista tutkijoiden mukaan lähtee Sawyer Uptone, joka tuntee reitin Dightoniin.

Dighton-joen rannalle rakennettu pikkuinen kylä ei herätä suurempia tunteita kenessäkään. Sitä ympäröivät suot, sekä varsinkin joen takana kohoavat metsät, vaikuttavat vihamielisiltä ja uhkaavilta. Paikallisten mukaan metsissä asuukin piruja, mörköjä ja villejä alkuasukkaita. Paikallisista Dightonin kivi kiinnostaa vain harvoja, vaikka se onkin aataminaikaisten tutkimusten yhteisön tiedossa.

Tutkijat jalkautuvat paikallisten pariin, yrittäen onkia tietoja sekä kivestä, että Juudaksen veljeskunnan mahdollisesta läsnäolosta. Melko pian käykin ilmi, että Chestnutin kuvaukseen sopiva mies on aivan hiljattain saapunut paikalle. Hänen kerrotaan majailevan brittisotilaiden haltuunsa ottamassa talossa; paikalliset suhtautuvat rojalisteihin vähintäänkin penseästi.

Erityisen hyödylliseksi osoittautuu wampanoag-tiedustelija Sokanon, joka paitsi tietää reitin upottavien hetteikköjen läpi Dightonin kivelle, on myös suostuvainen opastamaan miehiä sopivasta hinnasta.

Kun Sokanon kertoo vielä metsissä asuvasta mandoag-heimosta, suunnitelma alkaa muodostua.

Yksinkertaisuudessa tutkijat janoavat kostoa. He suunnittelevat asettavansa kiven ympärille ruutikätköjä, jotka sytytetään kyläläiseltä ostetun jalkajousen vasamalla. Tutkijat toivovat mandoagien hyökkäävän paikalle, vähintäänkin vangitsemaan Chestnutin ja peittoamaan tätä palvelevat brittisotilaat.

Valpurinyön pimeyden laskiessa, Sokanon soutaa tutkijat hiljaa joen yli. Peläten alttiuttaan Chestnutin äänen voimalle, Rosewood jää kylään. Pitkän harkinnan jälkeen Batavia jätti veljensä pääkallon muiden ylimääräisten tavaroiden kanssa Rosewoodin huomaan.

Dighton-joen itäpuolella, pimeyden vallatessa alaa, metsä vaikuttaa yhä uhkaavammalta. Kummitustarinoihin on helpompi uskoa kaukana sivistyksestä; varsinkin kun tutkijat tietävät salaperäisten mandoagien olevan todellinen uhka.

Jättäen ansojen asettamisen Batavialle ja Wilsonille, Price jättäytyy lähellä kätkettyä kanoottia. Hän valmistelee piilopaikkaa Chestnutin tuloa varten. Jos mies kulkee heidän ohitseen, tutkijat yllättävät joukon takaa päin. Jos he taas saapuvat pohjoisesta ja kulkevat suoraan kivelle? Jumala ohjatkoon vasamaa ja tuokoon villit tuhoamaan kristuksen vihollisen.

Minuutit hiipivät hitaasti eteenpäin. Aluskasvillisuuden sekaan kätkeytyneet tutkijat puristavat aseitaan koleasta säästä huolimatta hionnein käsin. Viimein pohjoisesta näkyy lähestyvää valoa.

Kävelykeppiinsä aiempaa raskaammin nojaava Chestnut saapuu paikalle sotilaiden saattamana. Hän pälyilee ympärilleen, mutta käskee sotilaiden odottaa hieman kauempana, astellessaan kivelle.

Jalkajousen jänne pamahtaa kuuluvasti.

Hetkeä myöhemmin ruutiansat leimahtavat ilmiliekkeihin. Suurempiin, kuin tutkijoilla oli tarkoitus. Chestnut kavahtaa räjähdyksiä ja kaatuu nojaamaan kiveen. Muutaman sydämenlyönnin ajan kuuluu vain loittonevien lintujen ääniä ja liekkien ahnasta huminaa. Sitten metsän pimeydästä kiirii sotahuutoja.

Dightonin kivellä nähdään epätoivoinen ja tuhoon tuomittu viimeinen taistelu, kun mustiksi itsensä maalanneet mandoagit ilmaantuvat varjoista äkkiarvaamatta. Nuolet, suolet ja kuolevien huudot täyttävät yön. Chestnut puolustautuu viimeiseen asti kivellä, onnistuen surmaamaan kaksi vihollisoturia, ennen luhistumistaan ylivoiman edessä.

Kostajat tarkkailevat verilöylyä piilopaikastaan tunteettoman tyytyväisinä. 

Mandoagit juhlivat voittoaan pitkälle yöhön silpomalla ja häpäisemällä kaatuneiden ruumiita. Heidän ylivoimaansa varovat tutkijat eivät uskalla paeta paikalta, sillä Dightonin väki on myös kerääntynyt rannalle tarkkailemaan tapahtumia. He ampuvat tykillä varoituslaukauksen, mutteivät tee elettäkään lähteäkseen tutkimaan tapahtumia. 

Juuri ennen aamun sarastusta mandoagit viimein poistuvat paikalta voitonmerkkeineen ja kaatuneiden kumppaniensa ruumiita kantaen. Kuolleista briteistä on tehty irvokkaita varoitusmerkkejä ja uhrilahjoja. Villien kaikottua, myös tutkijat rohkenevat palata Dightoniin.

Dightonilaisia sotilaiden katoaminen kylästä ei näytä huolettavan. Enemmänkin heistä paistaa huonosti peitelty tyytyväisyys. Pricen yritys painostaa paikallisia tuntemaan syntinen taakkansa ei juuri saa vastakaikua. Liekö kysymys paikallisten epäkristillisyydestä, brittivihasta vai Pricen omasta horjuvasta uskosta?

Price johdattaa kuitenkin tutkivat varoiksi vielä verilöylyn tapahtumapaikalle. Hän haluaa varmistua oudosta, kutsuvasta tunteesta, jota kivi tuntuu säteilevän. Pian paljastuukin, että paha aavistus piti paikkansa. Kivi on alkujaan samanlainen monoliitti, jollaisen tutkijat näkivät Pineridgessä.

Sen juurella on kuitenkin syviä halkeamia.

Price kumartuu katsomaan syvemmälle maan sisään ja on näkevinään suuren luolan kaukana alhaalla. Äkkiä hän muistaa paikallisten kummitusjutut; kuinka vuosia sitten kivellä ei suoritettu veriuhreja, kivi kaatui ja jokin muinainen pahuus vapautui. Eikä hän voi olla yhdistämättä kuulemaansa Pineridgen tapahtumiin – siellä he estivät ainakin jonkinlaisen rituaalin toteutumasta…