Ensivaikutelmani Soulbound-roolipelistä

Tässä tekstissä tulen käsittelemään Cubicle 7:n julkaisemaa Soulbound-roolipeliä. Joudun ja haluan avata taustaani tämän pelin osalta enemmän kuin olisi tarpeen, joten jos haluat siirtyä suoraan ajatuksiini itse pelistä, kelaa ASIAAN-alaotsikkoon.

Taustaa

Warhammer Age of Sigmar Soulbound Rulebook – Cubicle 7

Warhammer Fantasy Roleplay on ollut pelihistoriani pelatuimpia roolipelejä. Sen taustalla pyöri harrastuneisuuteni myös Warhammer Fantasy Battlen puolella; sijoittuivathan molemmat pelit samaan maailmaan. Vanhan maailman tuhoutuminen ja figupelien siirtyminen uuteen Age of Sigmarin maailmaan ja tarinajatkumoon aiheutti valtavasti närää 2015 myös allekirjoittaneessa.

Alkujärkytyksen jälkeen lähdin kokeilemaan Age of Sigmaria miniatyyripelinä ja sillä tiellä ollaan edelleen. Vahva antipatia oli vaikea selättää, mutta pelillisesti lopulta huomasin pitäväni tästä uudesta miniatyyripelistä enemmän kuin vanhasta. Olisi siis voinut kuvitella, että olisin ottanut oppia ja antanut helpommin mahdollisuuden myös Age of Sigmariin sijoittuvalle roolipelille.

Mutta ei, koska ”eihän Age of Sigmarissa ole muuta kuin sotaa”. Näin asian ainakin näin. Ja Soulbound jäi kuriositeetiksi, jonka unohdin nopeasti.

Onneksi sitä on kuitenkin mahdollista oppia uutta ja vaihtaa mielipidettään. Itse korona-aikana innostuin enemmän taas maalailemaan ja maalaillessa kuuntelin Dougin (2+ Tough) videoita YouTubesta. Kovin mieleenpainuvaksi en edelleenkään olisi Age of Sigmarin taustamaailmaa voinut väittää, mutta sitten törmäsin twitterissä suositukseen lukea Andy Clarkin Gloomspite-romaani. Aiemmin olin lukenut muutamia novellikokoelmia Age of Sigmarista, mutta niistä ei ole tarpeen mainita sen enempää.

Gloomspiten myötä maailma heräsi eloon. Äkkiä näin taas ihmiset sodan takana. Miten figupelin massiiviset tarinat loksahtivat yhteen vähän maanläheisemmän elämän kanssa ja ennen kaikkea sen, että maailmassa oli potentiaalia.

Soulboundissa vielä kuitenkin oudoksutti ulkoinen habitus ja ajatus supervoimakkaiden sankareiden pelaamisesta. Miten tämä voisi toimia jatkumona WFRP:n ”karski, härski ja hyhhynen”-maailmankuvaan, jossa taikuus oli kaukana ja elämä höllässä. Päätin vieläkin sivuuttaa Soulboundin.

Vuoden aikana miniatyyripeli Age of Sigmar ehti kolmanteen laitokseensa ja sen mukana narratiivipelaamiseen suunniteltu kampanjarakenne. Asetelma vaikutti mielenkiintoiselta ja päätin aloittaa Tampereen Puolenkuun peleillä kyseisen kampanjan.

Narratiivista kampanjaa varten luonnollisesti tarvittiin oma kartta ja narratiivinen ympäristö, jotta voisimme korostaa nimenomaan tarinaa ja jättää kilpapelaamisen turnauksiin. Karttaa väsäillessä huomasin, että Soulboundiin oli kaupallemme ilmestynyt Starter Set. Warhammer Fantasy Roleplayn neloslaitos, myös Cubicle 7:n käsialaa, jäi itselläni hyllyyn lukemisen jälkeen. Liikaa vanhaa ja vähän turhan sekavaa. Mutta kenties tälle Soulboundille nyt voisi sitten antaa mahdollisuuden.

Meidän palamme Ghuria eli kampanjakarttamme. Tänne myös tulevat ropet sijoittumaan.

ASIAAN

En ole vielä edes päässyt pelaamaan ko. peliä, mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa, että koko edellinen pitkä tarina – kokemus siitä, miten pelaajana ja pelinjohtajana omat vaikutelmat ja tunnelmat vaikuttavat vahvasti siihen mitä pelaamme – oli jo pelkästään niin hyvä matka, että startterin ostaminen kannatti. Ihan kivana plussana voidaan heti alkuun myös kertoa, että Soulbound Starter Set on ihan hemmetin hyvä startteri.

Laatikko itsessään on jo loistava – tukevaa pahvia ja sen sisäpinta on käytetty GM shieldin omaisesti. Sisällä on luonnollisesti kaikki tarvittava, nopat, valmiit hahmot, säännöt/seikkailu ja taustakirja seikkailun kaupunkiin. Erityisesti taustakirja saa todella kovat plussat ja jo se pelkästään on taatusti boksin arvoinen.

Seikkailua selaillessa ja taustoja lukiessa en ihan heti päässyt irti tunteesta, että tässä on kyllä power level turhan korkealla. Mutta asiaa käsitellessä aloin pikkuhiljaa pääsemään asiasta jyvälle. Juuri tämä seikka erottaa Soulboundin hienosti muista vastaavista fantasiaroolipeleistä.

Soulboundin maailma

Age of Sigmarin maailmassa kaikki lähteekin liikkeelle siitä, että maailma on jatkuvan sotimisen vallassa. Se ei välttämättä vaikuta tavallisten kuolevaisten elämään niin paljoa, kuin saattaisi ajatella, mutta koko yhteiskunta on rakentunut sen varaan. Ihmiset ja muut lajit (pelissä termi ”race” on unohdettu ja siinä käytetään sanaa ”species”) joutuivat pakenemaan Kaaoksen voimia ja ovat nyt paluumuuttajia maailmassa, jota kaaos muovasi vuosisatoja (tai kenties tuhansia, aikakäsitteet ovat pelissä yhä hyvin sekavat).

Yhteiskuntia johtavat edelleen vahvimmat soturit ja taitavimmat päälliköt. Tämä koskee myös niitä muutamia kaupunkeja, jotka ovat kaikki valtavia metropoleja, ulottuvuuksia yhdistävien porttien ympärillä. Voimafantasian henki on vahvasti läsnä.

Olisikin ollut helppo olettaa, että voimafantasian toksinen maskuliinisuus olisi vuotanut myös pelin puolelle, mutta sen sijaan peli käsittelee naisia, miehiä ja muun sukupuolisia hyvin tasavertaisesti (ainakin sen perusteella, millaisen kuvan itse omalla taustallani siitä sain).

Sotilaallisen lähtökohdan lisäksi maailmassa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esimerkkinä mainittakoon Elämän maailman, Ghyranin, lähteistä saatu parantava vesi, jota käytetään yleisesti rahana. Tämä siitä syystä, että Metallin maailman, Chamonin, kääpiöillä oli käytännössä loputtomasti kultaa ja muita jaloja metalleja. Samaa vettä voidaan käyttää myös niin kuolevaisten kuin maailmankin parantamiseen.

Kaikista yksityiskohdista muodostuu hyvin mielenkiintoinen maailma, joka kutsuu ja kutkuttelee seikkailuihin. Verkkoa ei vain kannata kovin kovakouraisesti heilutella, sillä koko Age of Sigmarin maailma on niin jatkuvien ja suurten muutosten kourissa, että ristiriitaisuuksia tarinan sisällä on äärimmäisen paljon. Kunhan niihin ei takerru, on maailmaa helppo rakentaa haluamaansa suuntaan.

Maailmasta on toki mainittava myös se hankaloittava tekijä, että kirjojen kuvitus on hyvin ylimalkaista. Kuolevaiset maailmat (Mortal Realms) ovat niin fantastisia, että niihin olisi helpompi tarttua, jos kuvitusta olisi enemmän. Mutta sitä on taatusti jätetty vähemmälle myös sillä, että jokainen pelaaja voisi kokea maailman haluamallaan tavalla.

Pelijärjestelmästä

Itse pelijärjestelmä vaikuttaa suhteellisen helpolta – en siis vielä ole sitä päässyt pelaamaan. Kolmesta ominaisuudesta valitaan yksi ja siihen lisätään taito ja sitten heitellään diffilevelien yli. Ihan peruskamaa. Itse inhoan syvästi difficulty leveleitä ja tässä pelissä niitä on käytännössä vielä aina kaksi, koska onnistumisien määrälläkin on väliä. Pelikokemus näyttää, kuinka hyvin homma toimii, mutta ainakin itse systeemi on simppeli.

Selkeästi isoin osa pelisysteemiä on vähemmän yllättäen taistelu. Siihen on selvästi panostettu jo pelkästään senkin takia, että valmiista ”hahmoluokista” yhtä poikkeusta lukuunottamatta, kaikki perustuvat miniatyyripelin yksiköihin. Ainakin luettuna taistelu vaikuttaa kuitenkin tarpeeksi simppeliltä.

Omaan makuuni sopii myös liikkumisen jakaminen vyöhykkeisiin; olet joko lähellä tai kaukana, samassa tai viereisessä huoneessa, tms. Jos Mansion of Madness on tuttu, niin tämän sisäistäminen ei ole vaikeaa. Se karsii strategisin liikkumisen ja tarkoittaa samalla myös sitä, että taistelun ainakin pitäisi olla vähemmän power playta.

Pelissä on mukana myös ryhmämekaniikka, josta koko peli on saanut nimensä. Hahmojen sielut on sidottu yhteen jumalallisella rituaalilla ja tämä sidos vetää hahmoja puoleensa. He voivat käyttää sidosta hyväkseen peliteknisesti, mutta erityisesti pelinjohtajalla on aihetta iloita tästä, sillä nyt hahmot voivat olla vaikka miten sekalainen joukkio, heillä on syy olla yhdessä.

Lisäkirjoja (ja niiden myötä lisäsääntöjä) on tulossa-jonossa jo useampia. Pelin tarina tosin raahaa hieman jälkijunassa miniatyyripeliin nähden. Fyysisen kirjan ostaminen oikeuttaa myös aina pdf-version ilmaiseen lataamiseen, mikä on vain ja ainoastaan hyvä juttu.

Yhteenvetona

Kuten alussa mainitsin Warhammer roolipelit ovat olleet jo pitkään lähellä sydäntä. Oli hieno huomata, että pystyin nopeasti syttymään uuteen peliin ja sen maailmaan – kunhan olin löytänyt uuden asenteen ja valmis opettelemaan uutta.

Erityisesti Startteri on ansainnut kaiken saamansa suitsutuksen. Cubicle 7 näyttää jälleen kyntensä ja osaavansa edelleen toteuttaa loistavia pelejä.

Tulevasta

Tällä hetkellä työstän jo lähdekirjaa mainitulle Path to Glory-maailmallemme ja sen myötä myös seikkailuihin parhaimmin sopivalle kaupungille. Niihin pääsee varmasti myöhemmin tutustumaan myös tämän bloginkin puolella.

Jos taas kampanjaan liittyminen kiinnostaa, niin Tampereen kampanjaan pääsee parhaimmin mukaan Discordimme kautta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s