Miten valitsen pelit joita pelaan?

Joka kerta ollessani kaupalla töissä, minulta kysytään pelisuosituksia. Pelikaupan työntekijänä niiden jakaminen kuuluu toimenkuvaan. Erityisesti nyt korona-aikana olen pohtinut enemmän omaa ajatusmaailmaani pelejä suositellessa.

Miksi jotain peliä on helpompi suositella ja miksi toisesta sanoo mieluummin suoraan sen huonot puolet (omasta mielestä)?

Koska eilen pääsi pelaamaan kahta eri miniatyyrisotapeliä, tällä kertaa haluan puhua nimenomaan siitä, miksi valitsen jonkun pelin toisen sijasta. Eli tällä kerralla puhutaan harrastukseen käytettävästä ajasta keski-ikäisen perheenisän näkökulmasta.

Opiskeluaikoina (ja tietenkin vielä sitä nuorempana) ei ollut mitenkään ihmeellistä pelata useita kertoja viikossa. Oman peliporukan keski-iän noustessa pelikertojen määrät harventuivat kuin huomaamatta. Nyt parhaimmillaan pääsen pelaamaan kerran viikossa, mutta sitäkin tapahtuu suhteellisen harvoin.

Tämä puolestaan on selvästi luonut tarvetta luokitella pelejä enemmän kuin aiemmin. Jos nuorempana oli innoissaan testaamassa jokaista uutta peliä, nyt pelipöytään valikoituvat yleensä ne pelit, jotka on jo koettu hyväksi.

”Ropettajan kokoelman kuuluu olla mahdollisimman laaja” on harhakuva. Jos pidät vain D&D:stä, niin se on ihan riittävä. Toki esim. juuri roolipeleissä vaikutelmia ja ideoita on helppo hakea muista peleistä. Mutta se ei saisi olla itseisarvo sinällään.

Ostan edelleenkin (tai kenties jälleen) melko paljon pelejä. Uusien pelien kokeileminen on edelleen ”ihan hauskaa”, mutta alan olla jo sinut sen kanssa, että ”ihan hauskaa” ei enää riitä. Pelikerrat ovat tärkeää eskapismia arjen kiireistä ja paineista. Niihin on usein melko kovat odotukset, mutta myös jaksamisenergian tarve on kohonnut. Jos tiedossa on joku uusi peli, joka ”vois olla kiva”, on pelit helpompi perua ja siirtyä suoraan peliin, josta tietää nauttivansa. Tämä on tuttua niin lautapelien, kuin kortti- ja roolipelienkin osalta.

Here to Slay oli korttipeli, jota pidin ”ihan kivana” ja pohdin, tuleeko sitä pelattua enempää. Kun sitten pelasin sitä tutun peliporukan kanssa ja kaikki pitivät pelistä, ei asiaa tarvinut enää pohtia. Tätä tulee varmasti pelattua uudestaan.

Nuorempana harrastajana sitä koki, ettei ole oikein ”kunnollinen harrastaja”, jos ei pidä uusien pelin opettelusta ja jatkuvasti laajenna pelivalikoimaansa (-kokoelmasta puhumattakaan). Nyt olen oppinut antamaan itselleni luvan etsiä niitä ”parhaita” pelejä, joiden pelaamisesta jää oikeasti hyvä fiilis.

Otetaan esimerkkinä vaikka eilisen kaksi demopeliä. Pelasin ensimmäistä kertaa Middle-Earth Battle Strategy Gamea (MESBG), sekä Age of Sigmarin (AOS) kolmatta laitosta. (Molemmista oletettavasti tarkemmin myöhemmissä postauksissa). Molemmat pelit pelattiin suhteellisen pienillä joukoilla ja ovat saman valmistajan pelejä (Games Workshop eli GW), joten vertailu on näissä suhteellisen helppoa.

Pidin MESBGistä huomattavasti enemmän. Se tarjoaa helpohkon figupelin, jossa joukkomäärät ovat pienemmät ja hahmot liikkuvat itsenäisesti (skirmish) eivätkä yksiköissä (unit). Molemmat ovat tärkeitä tekijöitä oman fiilikseni kannalta, mutta AOSin oppimiskynnys on myös huomattavasti korkeampi. Huolimatta siitä, että GW on pyrkinyt helpottamaan pelin aloittamista.

Tämä puolestaan heijastuu harrastuneisuuteni siinä, että yhden testipelin perusteella näin, että joutuisin käyttämään AOSin pelaamiseen huomattavasti enemmän aikaa kuin MESBGin, jos haluaisin oppia sen kunnolla. Koska perheellisenä oma harrastusaika on ruuhkavuosina vähän kortilla, en näe syytä käyttää aikaa sellaiseen pelin oppimiseen, mikä alkujaankin näyttää parhaimmillaan ”ihan kivalta”.

Quest for El Dorado on siitä helppo peli suositella, että jokainen Knizian pelejä pelannut osaa odottaa tietynlaista peliä. Meille se maistui hyvin – kevyenä perhepelinä ja pelinä, joka on helppo opettaa illanvietoissa.

Näitä pelejä on tullut viime aikoina vastaan useamminkin. Mm. Robinson Crusoe: Adventures on a Cursed Island oli yhden pelikerran (ja kahden seikkailun) jälkeen helppo todeta hyväksi peliksi, mutta sellaiseksi, joka valikoituisi pöytään vain harvoin. Pelien saatavuus ja pelkästään jo määrä on nykyään niin valtava, että keskinkertaiset pelit eivät palkitse ruuhkaisen aikataulun keskellä.

Olen aivan varma siitä, että tämän tyyppinen opeteltu pelien raaka-arvostelu johtaa (ja on jo johtanut) siihen, että minulta jää välistä pelejä, jotka olisivat oikeasti huippuhyviä ja joiden parissa olisi hauskaa. Se on oikeastaan itsestään selvää. Mutta se hinta on maksettava.

Peliharrastuksissa on se positiivinenkin puoli, että yleensä niille peleille (figuille/korteille/tms.) joita ei itse enää tarvi, löytyy yleensä joku innokas uusi omistaja. Ja mikäs sen parempi kuin antaa muille mahdollisuus nauttia niistä.

Toisena esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Everdell, jonka koin järkyttävän hyväksi peliksi. Kunnes viimeiseksi jääneellä pelikerralla koin ”ratkaisseeni” pelin. Tämä kokemus oli niin selkeä, että sen jälkeen peliin tarttuminen tuntui enemmänkin haasteelta. ”Voinko osoittaa olleeni väärässä?” Nuorempana olisin varmasti tarttunut tähän haasteeseen, mutta nyt oli helppo sanoa, ettei peli enää tarjonnut minulle mitään ja siirtyä muihin peleihin.

Positiivisena esimerkkinä voidaan vielä mainita Abyss. Board game geekissä se on selvästi huonommaksi arvosteltu peli kuin kaksi edellistä esimerkkiä. Mutta meidän peliporukkamme on pitänyt siitä ja se on vuosiin ainoita pelejä, joista jokainen pelaaja on pitänyt ja sanonut lähtevänsä pelaamaan sitä mielellään.

Abyss on edelleen kova sana. Vaikka olen hankkinut siihen kaikki lisärit, niin ei niitäkään ole joka peliin pakko ottaa mukaan.

Tarkoitukseni ei tällä postauksella ole siis määritellä, mikä on hyvä peli tai miten juuri sinun pitäisi pelata. Jos jotakin, niin tahdon antaa muillekin ajatuksen siitä, että omaa harrastuneisuuttaan on lupa rajata. En osaa sanoa, onko se ollut kenellekään muille ongelma. Mutta harrastuneisuuden ei tarvitse olla suorittamista edes pelien parissa. Ellei sitten erikseen halua sitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s