Keystone Heights on vanha, 1800-luvun loppupuolella perustettu kyläpahanen. Kylällä sen nimen antoi yksi ensimmäisistä asukkaista, Joseph Cutler (Newburyport, Massachusetts) todennäköisesti alueelle avatun tinakaivoksen vuoksi (nimen alkuperä liittynee Vapaamuurarien symboliin). Vuoden 1990 väestönlaskennassa Keystone Heightsissa oli asukkaita 1050.
“Suuren” yleisön tietoisuuteen Keystone Heights tuli vasta joitakin vuosia sitten, kun valtakunnallisessa mediassa puitiin yhteisössä toisen maailmansodan aikaan tehtyjä järjestelmällisiä kokeita. Skandaali kuitenkin hautautui nopeasti muiden uutisten alle ja paikalliset tyytyivät hallituksen maksamaan sovittelusummaan.
Julkisista palveluista Keystone Heightsista löytyy poliisilaitoksen lisäksi vain rajallisesti toimiva terveyskeskus. Näiden ohella paikkakunnalla on vapaapalokunta sekä samalla periaatteella toimiva ambulanssi.
Premissi
Keystone Heights on osa Isiemme synnit-roolipelikampanjaa, joka on jatkunut jo kymmenisen vuotta. Pelaamme yhden kauden (10 pelisessiota) yhdellä aikakaudella, jonka jälkeen vaihdamme maisemaa ja aikaa. Pelaajahahmot kuuluvat aina samaan sukuun, vaikka tämä puoli onkin vain harvoin tuonut lisää peliin – hieman yllättävää kyllä. Tämä tarina tapahtuu kampanjan pääkallopaikalla, Black Hillseillä, Etelä-Dakotan osavaltiossa, 1990-luvulla (selkeästi kuitenkin rinnakkaistodellisuudessa, jossa historia ei ole täysin toistoa todellisesta). Tämä kampanja pelattiin 2018-2019.
Franklin Perez – Peetu
Jack Marshall – Jani
Zander Badenhorst – Mikko
Victoria Hoback on kadonnut. FBI:n agentti Franklin Perez ilmoittautuu etsimään naista, sillä tämän katoamiseen näyttäisi liittyvän mahdollisesti tieteelle vielä selittämättömiä ilmiöitä. Agentti Pereziä ei välttämättä kovasti arvosteta Quanticossa, joten miehen poistumista Etelä-Dakotan perämetsiin ei juuri katsota pahalla.
Black Hillseillä, Colonial Lodge roadhousessa, Hoback tapaa apuun värväämiään miehiä. Jack Marshallin radio- ja paikallistuntemus voi osoittautua korvaamattomaksi ja etelä-afrikkalaisen Zander Badenhorstin jäljitys- ja metsästystaidot ovat varmasti avuksi erämaassa.

Ilta eteni varovaisen keskustelun merkeissä. Virginian katoamisesta tiedettiin vain hyvin vähän. Hänet oli nähty lenkkipolulla, lähellä paikallisten preppereiden ranchia. Preppereitä oli tiettävästi tullut alueelle viime aikoina tasaisena virtana, eikä heistä selvästikään paikallisten keskuudessa pidetty. Huhuttiin myös, että Virginia olisi seurustellut MC Mohawksien johtajan kanssa.
Kolmikon keskustelua häiritsi vain itsensä esitellyt ja pian poistunut isokokoinen rekkakuski, Thomas Ryerson, sekä Mohawksien kovaääninen juhlinta. Ilmeisesti he viettivät uuden tulokkaan vihkimysiltaa. Ehkäpä juuri tästä syystä lavalla oli ajankohdasta huolimatta (tiistai-ilta) hempeää dreampopia esittävä nahkaan pukeutunut nainen.
Kellon hiipiessä kohti keskiyötä, Perez, Marshall ja Badenhorst lähtivät Marshallin suvun omistamalle talolle. Tarkoitus oli tehdä tästä syrjäisestä talosta tutkimusten keskuspaikka.

Marshall esitteli pikaisesti talon ja tarjosi vierailleen lasilliset viskiä. Agentti Perez pystytti korkkitaulun tutkimuksen jäsentämiseen ja Badenhorst huolsi tarkkuuskiväärinsä.
Juuri ennen nukkumaanmenoa Badenhorst kävi vielä asentamassa talon läheisyyteen karhurautoja – olihan hän kuullut paikallisilta metsästäjiltä kauhujuttuja valtavasta grizzlystä, Red Crownista, jonka vaeltaminen alueelle oli selvästi vaikuttanut paikalliseen eläimistöön. Huhuttiin jopa kadonneista metsästäjistä.
Aamulla kolmikko nautti tukevan aamiaisen ja päätti tutustua lenkkipolkuun, jonka varrella Virginia oli nähty viimeisen kerran.
Badenhorstin jäljitystaitojen ansiosta Virginian oletetulta katoamispaikalta löytyikin monia mielenkiintoisia merkkejä tapahtuneesta. Symmetriset kolmiojäljet vaikuttivat agentti Perezistä selvästi jonkin tuntemattoman esineen laskeutumisjäljiltä. Polulta selvästikin joku kaatunut ja kierinyt järveen, josta tämä tuntematon nainen (oletettavasti Virginia) oli noussut n. 12m kauempana pois, vain kadotakseen asfalttitien yhtymäkohdassa. Silminnäkijän mukaan Virginia oli ollut lenkillä, mutta Badenhorst oli varma siitä, että ainakin järvestä noustessaan, naisella oli ollut korkokengät jalassaan.

GOOD LEGACY: Colonial Lodge on monien kulkijoiden tapaamispaikka, jossa oudommat tavarat ja informaatio vaihtavat omistajaa. (Pelissä käytetään pimeästi nostettuja pokerichipsejä rohkaisemaan pelaajia vaikuttaa narratiiviin. Legacy tokenit tekevät tapahtumasta kampanjan kannalta merkittävän, muillakin kausilla esiintyvän asian.)
Vastaa