Mapvember 2021 – ensimmäinen viikko

Mapvember on avoin haaste, jossa marraskuun jokaisena päivänä tuotetaan uusi kartta vapaasti valitulla tyylillä. Miska Fredmanin vuonna 2015 aloittama haaste on yhä vahvasti hengissä. Itse huomasin haasteen vuonna 2016, jonka jälkeen olen osallistunut siihen joka vuonna. Kertaakaan en ole vielä piirtänyt jokaista karttaa marraskuun aikana, mutta ehkä tänä vuonna voisin onnistua?

Tänä vuonna päätin toteuttaa jokaisen kartan niin, että ne sijoittuvat n. 1990-luvulle, Black Hillseille, Etelä-Dakotan osavaltioon. Kyseessä on Isiemme synnit-kampanjamme keskusalue, joten kartoille on luultavimmin oikeasti käyttöä. Tämän viikon aikana huomasin myös, että näiden piirtäminen antaa hyvän mahdollisuuden hahmottaa maailmaa pelien ulkopuolella, sekä lisätä maailman syvyyttä ja omia fiiliskiä.

Maanantai

Ensimmäinen kartta alkoi vähän laiskasti ja vielä ennakkoon. Puolen vuoden kartanpiirtelytauko ei tehnyt hyvää. Kartta ei välttämättä ole mitenkään erityisen mielenkiintoinen, mutta jäin silti itse pohtimaan, että jotain mielenkiintoistahan tuossa lokaatiossa on tapahduttava, kun kerran karttakin siitä on.

Se ratkennee joskus pelien aikana.

Tiistai

Alkukankeus oli jo voitettu ja innostuin ajatuksesta ”pakottaa” kaikki karttapromptit Syntien maailmaan. Välittömästi kakkospäivä löi kuitenkin märällä rätillä ja lähtökohtana oli ”valtaistuin”. Miten tämän nyt sijoittaisi 1990-luvulle?

Piirtelin puolihuolimattomasti jotakin, mutta sitten päätin vain napata ensimmäistä ideasta kiinni ja katsoa, mitä tulee. Syntyi minimalistinen kartta vessasta.

Olisin taatusti keskinyt jotain muuta, ellei tyhjä nurkka olisi ärsyttänyt. Piirsin sinne patsaan; samanalaisen sulkapäähineisen, rasistisen patsaan, kuin kauppojen ovilla joskus aikoinaan (ainakin elokuvissa). Tämä muutti tilanteen heti paljon paremmaksi. Vessa ei itsessään ollut karttana mielenkiintoinen, mutta nyt siitä muodostuikin hyvää taustaa. Julkinen vessa, joka on erittäin siistissä kunnossa ja jonne vain harvat ja valitut oikeasti mielellään päästetään. Paikalliset lakotat käyvät patsaasta julkista kädenvääntöä ja oikeustaistelua.

Keskiviikko

Ajattelin ensin laboratoriota tai jotakin muuta teknologia-alttaria, mutta päädyinkin kuitenkin piirtämään jotain mielenkiintoisempaa. Ulkoilmateatterin. Luonnollisestikaan minulla ei ole oikeasti muuta tietoa tai käsitystä näistä, kuin mitä vaikutelmia amerikkalaiset sarjat ja leffat ovat antaneet. Mutta koska kampanjamme muutenkin perustuu tällaiseen romantisoituun fantasiaan, niin tämä ajaa hyvin asiansa.

Torstai

Tässä vaiheessa huomasin päässeeni jo paremmin vauhtiin. Hankalat lähtökohtaideat eivät enää haitanneet, vaan nyt kaiken saattoi kääntää itselleni toimivaksi.

”Cupola”:n merkitys piti googlesta tarkistaa. Ensin ajattelin tehdä kuvahaun mukaisen avaruusnäköalakupolin, mutta huomasinkin idean toimivan myös maan päällä. Niinpä lähdin ensin piirtämään kupolimaista näköalatornia, johon nopeasti liitinkin vielä kahvilan.

Vahvana inspiraationa tälle paikalle toimii Vehoniemen automuseo. Muutenkin huomasin tässä vaiheessa, että piirtäminen oli helpompaa, kun mietti jotain oikean maailman paikkaa.

Tämän yhteyteen piirsin myös profiilikuvan korostamaan sitä, että kupoli todella oli näkötorni.

Luultavimmin tiistain ”valtaistuin” löytyy juuri täältä.

Perjantai

Koska tiesin viikonloppuna piirtelyiden yleensä unohtuvan, piirsin perjantaina kaikki viikon viimeiset päivät valmiiksi.

Perjantai itsessään oli haastava ja sen piirsin näistä kolmesta itseasiassa viimeisenä. Siihen olen selvästi vähiten tyytyväinen viikon tuotoksista. Tutkimuslaitoskartta on selvästi itselleni helppo huijauskonsti – niitä voin aina piirrellä. Tässä ei oikein kuitenkaan välity mitään eikä se varsinaisesti anna mitään ideoitakaan.

Pohja-ajatuksena oli ensialkuun X-COMeista tuttu alieneiden tutkimushuone, mutta jotenkin en vaan saanut sitä aikaiseksi. Mitä luultavimmin tämä paikka löytyy Warshield Stationilta.

Lauantai

Tämän kartan piirtäminen oli yllättävän miellyttävää. En ehkä onnistunut ihan täysin selkeästi ilmaisemaan kartalla, mitä sillä haettiin ja mitä kartasta löytyy, mutta lokaationa se oli itseäni kiinnostava ja lähti heti elämään omaa elämäänsä.

Pieni lukkosepän liike oli alkuun tarkoitus sijoittaa kadulle, mutta koska visuaalisena mielikuvana tämän piirtämiseen toimi Kangasalan Prisman suutarinliike, sekä Fear Streetin ostari, myös tämä lukkosepän liike löytyy nyt ostarista.

Mielenkiintoista piirtämisestä teki takahuone, jonka sisällöstä minulla ei tietenkään ollut hajuakaan. Siihen inspiraatiota toivat 90-luvun toiminta- ja cyberpunk-elokuvat, joiden mielikuvituksellisista takahuoneista löytyi yleensä melkeinpä mitä vaan. Tänne aioin ensin tehdä asemyyntiä, mutta jotenkin tavallisempi ympäristö miellytti ajatuksena.

Sunnuntai

Isometristen karttojen piirtäminen on vaikeaa, varsinkin ilman tarkoitukseen sopivaa paperia. Tästä kartasta ei ehkä tullut mitään varsinaista taidonnäytettä, mutta se ajaa asiansa ja olen siihen ihan tyytyväinen.

Jos tutkimuslaitosten kartoittaminen on (liian) helppo idea, niin prepperibunkkereiden piirtäminen on aina yhtä palkitsevaa. Vaikka Far Cry 5 toimi vahvana innoittajana Keystone Heights-kaudelle, näihin bunkkereihin ei juuri päästy tutustumaan. Senkin aika kyllä tulee vielä!

Tämän kartan sydämenä toimi lattiaan upotettu sohvakuoppa, jonka itse fiilistelen 70-lukulaiseksi ajatukseksi. Bunkkeri rakentui helposti sen ympärille, vaikka sieltä varmasti puuttuukin paljon oleellisia juttuja. Ehkä pelin aikana selviää, miksi.

Yhteenvetona

Ensimmäinen viikko putkeen ja parhaat fiilikset koko projektista kaikkina näinä vuosina. Tarkoitus on toteuttaa lopuksi lähdekirja ”Welcome to Black Hills”-teemalla, johon kokoan kaikki kartat ja niiden kuvaukset.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s