Test… Pelauksessa: Phoenix Point (PS4)

disclaimer: sisältää poikkeuksellisen paljon pelilingoa

Vuosi sitten hommasin Phoenix Pointin PC:lle. Pelailin sitä satunnaisesti, koska peli PC:n on esikoisemme huoneessa. Peli maistui hyvältä, mutta tuntui ihan liian massiiviselta ja pelaaminen jäi. Nyt kun ropekamppiksemme on siirtynyt scifin pariin ja huomasin pelin tulleen myös pleikkarille, päätin antaa toisen mahdollisuuden. Kyseessä on Behemoth Edition eli mukana ovat alkuperäisen julkaisun jälkeen ilmestyneet lisärit. Eli viisi laajaa lisäosaa peliin, joka tuntui jo alkuun liian massiiviselta. Ei tätä varmaan jaksa… VIELÄ YKSI VUORO!

Eli lyhyesti: Phoenix Point on aivan uskomattoman hyvä UFO Enemy Unknown-tyyppinen peli. Siis todella hyvä.

Pelin julkaisun jälkeen se on nähnyt lukemattomia parannuksia, joista ensimmäisenä nostan esille sotilaiden äänet. Ne olivat alkujaan tasoa ”laitanpa äänet pois päältä”. Nyt niitä kestää. Peli oli alkujaan myös hyvin buginen ja vaikkei kaikkia ongelmia PS4 importissa olekaan vielä saatu kuntoon, ne eivät alkujaankaan ärsyttäneet niin paljoa kuin äänet.

Ensimmäisellä kerralla testatessani peliä lähdin soitellen sotaan, skippasin tutoriaalin ja laitoin vaikeustason kaakkoon. Koska oonhan mä nyt XCOMini pelannut! Mistään ei oikein tullut mitään ja pelaaminen oli yhtä tervan juomista. Tällä kerralla nöyrryin ja aloitin pelin sekä tutoriaalilla, että laskemalla vaikeustason ”veteran” tasolle (oisko tää ”normal”?).

Tekemistä ja tutkittavaa riittää aivan kaiken aikaa eikä kaikkeen vain mitenkään riitä aikaa tai resursseja. Kuva: Phoenix Point press kit

Tutoriaali itsessään ei tarjonnut uusia jippoja, mutta selvitti aloitusasetelmaa tarinan kannalta, sekä iskosti padiohjauksen hiiri+näppis combon tilalle. Vaikeustason muutos sen sijaan oli selvästikin hyvä juttu, koska vaikka peli on edelleen haastava, ei safescummaukseen tarvitse nojautua. Takaraivossa kutkuttaa ikävä tunne siitä, että pelaan väärin, kun pelaaminen on hauskaa. Mutta olen lohduttautunut sillä, että todennäköisesti hommat menee kuitenkin kaiken aikaa päin mäntyä, vaikken sitä huomaakaan.

Behemoth Edition nimittäin tarjoilee tosiaan viisi lisäriä peliin. Koska tällä kertaa halusin pärjätä, lueskelin beginner’s guideja ja top10 tipsejä. Ja kaikissa varoitettiin, että älä vaan aloita ne kaikki päällä. Ja sitten vielä muistutettiin, että älä aloita kaikilla. Joten luonnollisesti aloitin kaikilla lisäreillä. Alkuun en huomannut mitään eroa, mutta parin tehtävän jälkeen alkoi putoilla juttuja ja kauhun ja hyvän fiiliksen määrä vain lisääntyi.

Phoenix Pointista on kirjoitettu netissä paljon ja suurin osa niiden esiin nostamista pointeista on paikkansa pitäviä myös omasta mielestäni. Laukausten kohdistamisen strategiointi ja luotien lentoradan trackkaaminen yksi kerrallaan ovat oivia keksintöjä. Liikkumiseen käytettyjen toimintapisteiden jatkuminen vaikka välillä ampuisi, antaa mahdollisuuden hypätä suojaan. Parannuksia totuttuun kaavaan on valtavasti. Tarinan mythos osuus toimii myös allekirjoittaneelle todella hyvin.

Vihollista ampuessa voi tähdätä osumakohtaa panssarien ohi tai vaikkapa käsien amputoimiseksi. Kaikki ammukset menevät isomman ympyrän sisään ja 50% ammuksista osuu pienempään. Kuva: Phoenix Point press kit

Takana on nyt noin kymmenen tuntia pelaamista ja nyt tuntuu siltä, että olen saanut pelin käyntiin. Kaikki toimii lähes poikkeuksetta hyvin mallikkaasti, vaikka RNG antaakin välillä outoja tuloksia (esim. tarjolla uusiksi sotilaiksi on vain snipereita). Toisinaan on myös hieman epäselvyyttä siitä, miksi jotakin varustetta ei ole mahdollista valmistaa tai mitä tavaroita kentältä saan mukaan. Mutta pääosin nämä virheet ovat olleet pieniä (lukuunottamatta pelastustehtävää, josta piti saada uusi sotilas, jota en kuitenkaan ikinä saanut).

Emmin hieman ennen pelin aloittamista, että tuleekohan Far Cry 6 jäämään nyt tauolle ja viekö PP kaiken ylimääräisen ajan. Ja aika lahjakkaasti näin kävikin. Se on juuri sellainen peli, jota haluaa pelata vielä yhden vuoron tai käydä tutkimassa vielä yhden paikan maailmankartalla. Mukana on myös vahva tunnelma siitä, että jälleenpeluuarvo pelillä on huomattavan korkea. Valintoja tuntuu olevan kaiken aikaa aivan valtavasti, enkä usko, että ihan hetkeen saan kokonaiskuvaa siitä, mitä oikeasti kannattaisi tehdä ja mitä ei.

Taistelutehtävät ovat olleet kiitettävän monipuolisia ja on ollut ilo huomata, ettei kaikkia voi voittaa pelkällä ammuskelulla. Joskus joukot on vain pakko juoksuttaa kartan läpi mahdollisimman nopeasti. Ns. boss fighteja vastaan on tullut vasta yksi ja sekin oli tiedossa ennakkoon, joten XCOM2 War of the Chosenin tyyppisiä satunnaisia megatappajia ei ainakaan vielä ole päässyt yllättämään kesken tehtävän. Mikä on omissa kirjoissani ainakin pelkkää plussaa.

Ensimmäisellä pelikerralla rankaisin armotta teknouskovaisia Synedrioneja, mutta nyt pyrin mahdollisimman kattavaan liittoon heidän kanssaan Pandora-viruksen leviämisen estämiseksi. Kuva: Phoenix Point press kit

Tällä kertaa yritän luoda sotilaistani rautahermoisia terminaattoreita, joiden liha korvattaisiin kybertekniikalla. En ole edes varma, onko tämä mahdollista, mutta viitteitä siihen suuntaan on ollut. Seuraavalla kerralla sitten ehkä biomutantteja. Ja SITÄ seuraavalla…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s