Koska hyperfokusointi taitaa nykyään olla itselleni arkipäivää, tulin hommanneeksi muutaman vuoden takaisin Kickstarterissa julkaistun Deep Madnessin. Olen jo aiemminkin vilkuillut sen figuja mielenkiinnosta, mutta nyt ropekampanjamme suunnatessa meriplaneetalle, päätin hommata sen jo fiiliksen vuoksi. Ja siitähän se aina alkaa.

Sen enempää sääntöihin tutustumatta, kaivoin paketin saatuani muutaman kuvan maalatuista hirviöistä ja pikamaalasin ensimmäiset hirviöt. Oli hauskaa pitkästä aikaa maalata muutakin kuin fantasiaa. Sitten luonnollisesti erehdyin nyt vielä kerran katsomaan, miten peli toimii.

Tarkoitus oli siis vain maalailla figut ja ehkä myydä peli sen jälkeen eteenpäin. Pelaamiseen ei ollut tarkoitus panostaa. ”No sir! Ei ole aikaa.” ”Enkä oikein tiedä noin raskaista peleistä.” ”Ai yksinpelikin? No jos kokeilisin…”

Eli nyt peli on levitettynä olohuoneen pöydälle, osa napeista on jo maalissa ja olen pelaillut tämän päivän aikana kierroksen siellä, toisen täällä. Ei ehkä kovin tunnelmaa korostavaa, mutta tuleepahan testattua.

Näin heti (melkein) alkuun on myönnettävä, että pelailut uhkasivat jäädä järjestelyn jalkoihin. Oikeiden laattojen etsiminen, countereiden lajittelu, hirviöiden arpominen, palapelien kasaaminen… Pelin pelauskuntoon saattaminen vei helposti tunnin.

Ehkä se siitä nopeutuu myöhemmillä kerroilla, mutta krääsää on niin paljon, että siitä tuskin koskaan tulee nopeasti aloitettavaa peliä. Eri pakkoja sekoitellessa (ja niiden kaatuillessa uusien muovien liukkauden ansiosta) aloin kaivata Mansions of Madnessin appia. Peli toki julkaistiin juuri Tabletop Simulatorille; ehkä sieltä voisi saada apuja tähän, mutta epäilen. Korttien (ja muiden pelielementtien) laatu on kyllä huomattavan hyvä, mutta silti. Jos kyseessä on vain yksittäinen efekti, joka ei edes jää päälle…

Kun peli oli levitetty, pääsin kuitenkin hieman yllättymään. Se vie ehkä vähän vähemmän tilaa, kuin olisin uskonut. Mahtuu helposti ruokapöydälle. Se myös näytti nätiltä, huolimatta vain osittain maalatuista miniatyyreistä.

Muutaman vuoron pelaamisen jälkeen jouduin myöntämään olevani syvänmeren kala koukussa. Tarvittavan krääsän määrä huoletti alkuun, mutta pelin aikana toiminnot ovat suhteellisen simppeleitä ja peli eteneekin nopeasti.

Lautojen kääntäminen, kun niiden päällä on tavaraa, on kyllä ärsyttävää, eikä fiiliskään nyt niin paljoa muutu, että se olisi merkittävä lisä. Tähän voisi kehittää ehkä jonkin markkerin tai muunkin kikan.

Muutenkin jäi fiilis, että vaikka peli onkin hiottu kokonaisuus, aina voisi hioa lisää. Happimittari olisi hyvin voinut olla kiinteä osa ”hahmolomaketta”. Hahmojen kehittyminen pelin aikana olisi varmasti mahdollista hoitaa jotenkin. Jne. Jne. Mutta tämä voi toki olla enemmänkin vain oman rauhattoman mielen fiiliksiä. Ihan ehdottomasti peliä voi pelata ilmankin.

Deep Madnessin arvosteluissa (ainakin niissä jotka luin tai katsoin) nousi toistuvasti esille pelin isoin miinus – noppien heittäminen. Sitä tehdään nimittäin paljon ja antaumuksella. Toki heittojen hankaluus kai korostaa pelin epätoivoista tunnelmaa, mutta tuntuu typerältä seisottaa kahta hahmoa esimerkiksi cluen vieressä heittämässä kahdeksan noppaa kierroksessa, kun tilanne ei silti etene mitenkään.

Jos kehittelemään lähtisi, niin tähän olisi saatava jokin muutos ehdottomasti. Nyt nopanheittojen määrä vie pelin väistämättä #paskatuuripeli -osastoon. Yksinpelissä pystyn elämään tämän kanssa, mutta pelatessa ei voi välttyä ennakkoaavistuksilta siitä kiroilun määrästä, joka saadaan aikaan porukalla pelatessa.

Monella tapaa Deep Madness on samanlainen peli kuin Mansions of Madness. Vertailulta on mahdoton välttyä, mutta yhdessä seikassa Deep Madness vetää pidemmän korren. Timetracker on työkalu, jonka ehdottomasti haluaisin MoMiin. Jaksan paljon paremmin pelin vastoinkäymisiä ja ongelmia, kun näen kaiken aikaa, koska tuuletin räjähtää. MoMissa sitä ei ole ja osa peleistä vain päättyy, koska näkymätön ajastin sanoo niin. MoMissa toki moni asia on paremmin (esim. kakkosedikan peliä pyörittävä applikaatio tekisi tässäkin pelissä hyvää), mutta tämä ajastin on vain jotakin, jonka merkitys, ainakin minulle, on hyvin suuri.

Oma arvio:
+ yllättävän helppo oppia (kunhan on pelannut muutakin kuin Kimbleä)
+ teema
+ figut laadukkaita
– ei mahdu pakettiin nätisti sleevattuna
– noppia heitetään liikaa, liian huonoilla tsäänsseillä