Katselin Miika2K-kanavan Pointtaa ja Killaa: Ultima – osa 1 videon, joka herätti pintaan omat muistot Ultima 7:sta. Kaukaisella 1990-luvulla, kun pelaaminen ja englannin kieli olivat täysin uutta, pelasimme kaverin kanssa omaan tyyliimme. Meille Ultima 7 oli hiekkalaatikko. Ja tästä jäikin fiilis avata hieman omia näkemyksiä tietokonepelaamisen ja roolipelaamisen suhteen toisesta puolesta.

ultima7.com abcd ALT+0255

Ultima 7 oli se peli, joka käynnisti hiekkalaatikkopelaamisen omalla kohdallani toden teolla. Vaillinaisella englannin taidolla ei seikkailua juuri pelattu eteenpäin, eikä kaverin isäkään aina ehtinyt istua vieressä suomentamassa (vaikka Indyt kyllä pelattiinkin näin läpi, kiitos siitä). Pelityyliksi hiotui siis oman tukikohdan rakentaminen.

Tutkittavaa maailmaa Ultima 7:ssa oli (siihen aikaan) loputtomasti. Aina löytyi uusia mestoja ja aina oli jotakin, jonka sai ryöstettyä mukaan. Kun peli vielä tallentamisen jälkeen muisti, mihin jokin tavara oli jäänyt, oli ajatus kodin rakentamisesta ihan luonnollinen.

Muistan yhä hyvin linnan, jonne kaverini veljensä kanssa vei kaiken pelimaailman irtaimiston. Muistan myös elävästi oman niemenkärkeni, jonne rakensin taloa irtolaudoista ja voikirnuista.

Tämä pelityyli koki muutoksen, kun huomasimme, että koodien avulla mukaan saattoi ottaa melkeinpä mitä tahansa elementtejä, joita aiemmin ei voinut edes liikutella. Kärryillä kuljettiin paikasta toiseen ja niiden kyytiin nostettiin isojakin patsaita.

En edelleenkään ole pelannut Ultima 7:aa ”oikein” kovinkaan pitkälle. Se on kuitenkin varmasti ensimmäisiä pelejä, joka tulee mieleeni, kun puhutaan ”parhaista peleistä”.

Minecraft

Aikahyppy tulevaisuuteen ja siihen, kun oma lapseni innostui pelaamisesta. Vaikka Minecraft oli ollut jo olemassa pitkään, en ollut siihen pahemmin tutustunut. Pojan kanssa oli kuitenkin mukava testailla, miten homma toimii. Pelasimme luonnollisesti survival-modella, kunnes Creeper kävi räjäyttämässä koko talomme.

Siinä vaiheessa poikani paljasti, että pelissä on myös ihan vaan luova pelimuoto.

On helppo nähdä, miksi Minecraft on luonut ympärilleen oman yhteisönsä. Pelinä se on uskomattoman simppeli ja siinä voi toki seikkailla sekä kehittää hahmoaan, mutta rakentaminen on kaiken ytimessä.

Valtavat, toisistaan poikkeavat maailmat ovat loputon hiekkalaatikko, jossa kuka tahansa voi luoda mitä tahansa. Vertailu Lego-palikoihin on osuva, paitsi ettei näiden jälkeen tarvitse siivota.

Minecraft vei totaalisesti mennessään. Jäin melko pian Minen löytämisen jälkeen hetkellisesti työttömäksi ja voin kertoa, että aika moni päivä kului loputonta kaupunkia rakentaen. Mukana olivat luonnollisesti salakäytävät ja luolastot ja mieleni askarteli sen mahdollisuuden parissa, että pelauttaisi ropeseikkailun Minessä.

My (Son’s) Summer Car

My Summer Car palautti ympyrän takaisin alkupisteeseensä. Poikani on pelannut sitä varmasti jo satoja tunteja ja varsinainen auton kasaaminen on taatusti viimeisiä juttuja.

Lukemattomat kerrat iltapalapöydässä olen kuullut tarinoita siitä ja tästä, mitä poikani on pelissä puuhannut. Isänä pitää tietenkin hieman paheksua pelin tiettyjä elementtejä, mutta pelaajana ei voi kuin arvostaa luovuutta, jolla peli on käännetty hiekkalaatikoksi.

Pelissä itsessään on mahdollista hiekkalaatikkopelaaminen jo muutenkin, mutta kun poika opetteli vielä asentelemaan modeja, on maailma hänen hallinnassaan. Ja mitä hän on tehnyt? Etsinyt itselleen oman kämpän, johon on voinut viedä löytämiään hienoja tavaroita.

Yhteenvetona

Tietokonepelaamisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä jo melko rajattomat. Vaihtoehtoja on loputtomasti ja melkein minkä tahansa idean voi toteuttaa, kunhan valitsee oikean pelin. Mutta tätä tärkeämpi (henkilökohtaisesti) on ollut huomata, että pelejä voi edelleen käyttää haluamaansa tarkoitukseen.

Mitä luultavimmin tämä kyky ja halu pelata pelejä ”omien sääntöjeni mukaan” on vaikuttanut omiin pelifiiliksiini muutenkin. Tykkään roolipeleissä pelinjohtajana olemisesta huomattavasti ja tyypillisesti enempi pelaan myös konsolipelejä, joissa on mahdollisuus rakentaa oman hahmonsa elämää.