Praedor-materiaalin esittely

Loppukesästä latailin ensimmäiset fanimateriaalit blogiin Burger Gamesin Praedor-roolipeliä varten. Luovuuden puuska jatkui poikkeuksellisen pitkään (ja on yhä käynnissä), joten materiaalia tuli runsaasti. Kaikki vähänkin valmiimmat tuotokset löytävät TÄÄLTÄ. Mutta kuten Sami Koponen mainitsi Roolipelaajien Suomi-Facebook ryhmässä, en tullut esitelleeksi sisältöjä. Korjataan virhe nyt kerralla.

Seikkailut

Kaikki seikkailut sijoittuvat Jaconiaan, eikä niissä edes vierailla Kirotulla maalla. Monet näistä olen alkujaan kirjoittanut Warhammer Fantasy Roleplayihin, mikä näkynee seikkailujen teemoissa ja kauhuun kallistumisessa.

Kauniita unia: Tutkintaseikkailu Vaskivirran kaupungissa (tästä myöhemmin). Seikkailijat selvittelevät omituisisa kuolemia alamaailman hallitsemissa kortteleissa. Vaikkei seikkailussa erikseen asiaa painoteta, se keskittyy lähinnä ei-taistelukohtauksiin ja asettamaan praedorit ympäristöön, jossa he kenties normaalisti eivät toimisi. Seikkailu on suunniteltu osaksi Kahdeksanpäinen käärme-kampanjaa (kesken).

Omenatarha: Omenatarhan kylään valtioiden rajaseuduilla sijoittuva simppeli seikkailu. Hyvä kampanjan aloittamiseen, sillä hahmojen ei välttämättä tarvitse tuntea toisiaan tarinan aluksi.

Seikkailuideoita: Nimensä mukaisesti lyhyempiä ja avoimempia seikkailuideoita useammasta aiheesta. Seikkailut on annettu yhden sivun konsepteina, yleensä ilman nimiä ja yksityiskohtia, joten nämä vaativat enemmän pelauttajalta.

Hukkunut temppeli: Simppeli luolaseikkailu Itäisillä vuorilla, joka nojaa Ville Vuorelan Vanha koira-kirjan viimeiseen tarinaan. Tarinan lukeminen ei ole välttämätöntä, mutta onhan se nyt hyvä seikkailu!

Kirottujen linna: Praedorit tutkivat vanhan linnan raunioita Angarin pohjoisosissa ja selvittävät kenties samalla lähiseutujen historian varjoja.

Muuta

Taikaesineet: Sekalainen läjä taikaesineitä löydettäväksi Borvariasta tai Jaconiasta. Osa vahvempia, osa melko mitättömiä. Kaikissa on kuitenkin pyritty luomaan mielenkiintoinen esine, joka itsessään olisi seikkailun arvoinen.

Läntisten rajamaiden kirja: isompi (ehkä jopa massiivinen) lähdeteos, joka esittelee aluetta Etelä-Travanin ja Angarin pohjoisosien välillä. Mukana on uusi kaupunki seikkailuja varten (Vaskivirta, johon aiemmin viittasin), seikkailuideoita, satunnaiskohtaamisia, joitakin vihollisia ja valtava määrä taustatietoa. Kirjan kokoamiseen on kahlattu läpi kaikki julkaistu materiaali, jotta se olisi mahdollisimman ajankohtainen ja kurantti.

Itkevän idän kirja: edellisen kaltainen, mutta selkeästi vaatimattomampi teos. Idän valtakunnat jäävät hyvin vähälle huomiolle virallisissa materiaaleissa, mutta tämän teoksen avulla seikkailuja lienee hieman helpompi johdattaa myös tälle seudulle. Se on huomattavasti mielenkiintoisempi paikka, kuin alkuun itsekään uskoin.

Miniatyyriseikkailut

Hulluuden muuri: Praecon 2022 pelattu seikkailu, jossa tarina eteni miniatyyrimaastossa. Yksinkertaisessa tarinassa praedorit saapuvat tutkimaan pirunmuuria pohjoisessa metsässä, mutta löytävätkin sen täynnä hirviöitä. Taistelupainotteinen tarina, jonka voi hyvin pelata myös ilman figuja.

Miniatyyriseikkailuja on tarkoitus tehdä enemmänkin, mutta tällä hetkellä tämä projekti on auttamatta jäänyt Pohjolan saagojen jalkoihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s