Nelisen vuotta sitten kirjoitelin arvostelun Würm-roolipelistä. Sen ajatukset jäivät muhimaan ja nyt puuhaillessani Eldritch Sigilsin seuraavaa kautta, tilasin kaiken fyysisen materiaalin Würmistä lähdeaineistoksi. Tässä postauksessa avaan vähän nykyistä ajatusmaailmaani ja tavallaan arvostelen kyseisen pelin.

Edelleenkään en sitä kyllä ole pelannut, joten Würmin pelaamisen tuoma kokemus puuttuu – muista roolipeleistä kokemusta on kuitenkin kertynyt runsaasti. Luen aiemman arvosteluni vasta tämän kirjoitettuani, joten päällekkäisyyksiä on aivan varmasti.

Würm on Emmanuel Roudierin roolipeli Veiksel-jääkaudesta (englanniksi tämän nimi on Würm, mistä pelin nimikin tulee). Tai oikeammin osasta siitä, n. 25000 vuotta sitten. Pelissä pelataan joko ”pitkiä ihmisiä” (cro magnon/nykyihminen) tai ”karhu-ihmisiä” (neandertalinihmisiä).

Tarjolla on huomattavasti laajempi kirjo erilaisia seikkailuja ja mahdollisuuksia, kuin ennakkoon voisi kuvitella; ensimmäinen askel tämän ymmärtämiseen on ”luolamieskielen” unohtaminen ja sen ymmärtäminen, että tämän ajan ihmiset olivat nykyihmisiä vastaavia kehitykseltään. Pääkirja antaa muutaman valmiin seikkailun, mutta julkaistut lisäkirjat tarjoavat niitä melkein kymmenen lisää, hyvin vaihtelevilla teemoilla.

Ensimmäinen huomioni kiinnittyy pelaajahahmoihin. Peli esittelee ajatuksen, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat pääpiirteittään niin samanlaisia, ettei ominaisuuksia (stats/characteristics tms.) tarvita, vaan hahmojen erot tulevat vahvuuksista, jollaisia saattavat olla esimerkiksi Hevosen nopeus ja Karhun voimat. Tapa on mielenkiintoinen, varsinkin kun nämä vahvuudet ovat suhteellisen vapaasti tulkittavissa. Se ei välttämättä ole kovin aloittelijaystävällinen keino esitellä hahmot, mutta mitä luultavimmin suppean listan vahvuuksista oppii suhteellisen nopeasti.

Peli itsessään toimii d6:sia heittämällä. Normaalisti niitä heitetään kaksi ja niiden yhteenlaskettua summaa verrataan vaikeustasoihin. Hyvin simppeliä. Tästä päästään kuitenkin toiseen huomiooni.

En ole ikinä pitänyt vaikeustasoista. Mielestäni vaikeus määrittyy enemmän tekijän omien ominaisuuksien ja taitojen mukaan ja jokin asia, joka on toiselle helppo on toisella vaikea. Tokihan tämä tasaantuu sopivammaksi hahmon ominaisuuksien ja taitojen kautta, mutta se on jotenkin temaattisesti häiritsevää. Lisäksi olen kohta kolmekymmentä vuotta roolipelanneena totaalisen kyllästynyt pelaajien ”paljon tässä on vaikeustaso?”-kysymyksiin. Turhaannun niistä nopeasti ja yleensä katson vain, heittikö pelaaja hyvän vai huonon tuloksen.

Würmin tapa hoitaa heitot on sinällänsä (kuten peli itse toteaa) helppo ja nopea oppia. Mutta jos peliä pelaa by the book, niin heittoja tehdään aivan järkyttäviä määriä. Valmisseikkailuissa saattaa joutua heittämään kiipeämis heiton laskeutuessaan lämpimään kylpyyn pari metriä kalliota. Tästä aiheesta saisi itsessään jo postauksen aikaiseksi, mutta tällä kertaa pitäydyn vain toteamaan, että vähemmälläkin heittomäärällä selviäisi.

Vai selviäisikö?

Würmin koko olemus perustuu juuri siihen, että heittoja tehdään paljon, sillä niihin voi pyytää apua heimoa suojelevalta hengeltä. Tätä varten on pelaajien yhteinen noppakuppi, josta saa ottaa heittoonsa lisänopan. Kuppia täydennetään osoittamalla hengille kiitollisuutta (esim. uhraamalla). Tämän Manna-kupin tarkoitus on korostaa heimolaisten yhteenkuuluvuutta ja se on ideana niin sopiva tämän tyyppiseen peliin, että ”lainaan” sitä taatusti omaani.

Kolmas huomio liittyy pelin ulkoasuun. Se on kerrassaan upea. Kirja on hyvin taitettu ja sitä selaa mielellään. Asiat ovat simppelissä järjestyksessä, kuvitusta on paljon ja se on poikkeuksetta tunnelmaa luovaa ja hienoa. Jo pelkästään PJ:n näkösuoja on niin upea, että aion käyttää sitä omassa pelissäni (toki teipaten sisäpintaan omat muistisysteemini). Luonnon- ja maanläheistä kuvitusta en voi kehua kylliksi.

Neljäs huomioni liittyy kirjan kieleen (ja tästä puhuin ihan varmasti myös alkujaan Killan blogissa). Se on erikoista. Luulisin (en ottanut selvää), että kirjan englanniksi kääntäneet henkilöt ovat ranskalaisia (pelin alkuperäinen kieli). Sanavalinnat ja lauserakenteet ovat niin erikoisia, etten muista missään muussa pelissä törmänneeni vastaavaan. Paikoitellen on pakko kaivaa kännykkä taskusta ja tarkastaa, mitä jollakin sanalla tai lauseella tarkoitetaan. Onhan se toki mielenkiintoista ja opettavaista, mutta jotkut sanavalinnat ovat vain vääriä – esimerkkinä jos heiton pitää olla alle jotain se ei ole lower vaan inferior.

Onneksi kieli on kuitenkin pääsääntöisesti niin rikasta ja miellyttävää, että sitä on helpohko lukea ja seurata. Asiaa on nimittäin saatu mahtumaan kirjaan aivan valtavat määrät. Pelisysteemin keveys toki vapauttaa tilaa muuhun tekstiin, mutta siitä huolimatta kirjan katsaus aikakautensa kulttuureihin, historiaan ja elämään on niin mielenkiintoinen, että sen lukemista voi suositella oikeastaan kenelle vaan. Kirjoittajat ovat todella ylittäneet itsensä historiantuntemuksessaan ja pietiteetissään.

Aikoinaan luin kirjan (ehkä jopa vähän hyppien) digitaalisena kopiona (sain arvostelukopion julkaisilta), joten fyysinen lukukokemus oli sinällään uusi. Kirja tuntui nyt elävämmältä ja houkuttelevammalta. Jos minulla ei olisi tarkkoja suunnitelmia siitä, millaisen haluan seuraavaan kampanjani olevan, en epäröisi hetkeäkään Würmin pelaamista.

Kirja luo rikkaan kuvan aikakauteen sopivista seikkailuista ja tarjoilee laajan kirjon koukkuja, jotka vetävät puoleensa.

Huolimatta ajatuksistani kokoelmien harventamisesta, olen nyt muuton jälkeen keräillyt taas fyysisiä ropekirjoja. Muitakin arvosteluja on vielä tulossa, mutta Würm on ehdottomasti se peli, jota tulen varmasti pelaamaan ja pelauttamaan.

Pääsispä Ropeconiin tänä vuonna!