Muskeli-Murak – Jani (itäläinen tappelija ja kahlekuningas)
Baltsaros – Petri (alkemisti ja myrkynkeittäjä)
Pavel – Ville L. (suurikokoinen praedor)
Tuovar – NPC (entinen metsärosvo, nykyinen henchman)

Saavuttuaan Vaskivirralle praedorit suuntasivat itsevarmoina puhumaan kaupungin paronin kanssa. Seikkailijoiden harmiksi paroni oli selvästi kuitenkin liian kiireinen uhratakseen aikaansa resuisille kiertureille. Uhkailu ja mielistely, ei edes Murakin esitys heidän uroteoistaan. Paronin linnan portit pysyivät lukittuina.

Jutteluhommia

Ärsyyntyneenä saamastaan kohtelusta seikkailijat palasivat Kierokouran kapakkaan. Isännältään he onnistuivat utelemaan kaupungin sisäisistä valtarakenteista ja päättelivät parhaan mahdollisuuden paronin tapaamiseen kulkevan velho Sevaniksen kautta.

Velho löydetäänkin Tähtitarhasta. Vastaanotto ei täälläkään ole aivan odotetun tasoista, mutta lopulta seikkailijat pääsevät Sevaniksen puheille. Kiireinen velho on selvästi epäileväinen praedorien suhteen, mutta apua hänkin kaipaa.

Loppuosa seikkailuista liittyi Puolenkuun peleillä pelauttamaani avoimeen Kuoleman kone-seikkailuun. Nykyisistä pelaajista Ville oli jopa mukana tässä seikkailussa, muttei selkeästi ihan kuitenkaan muistanut tapahtumapaikkoja.

Sevanikselta praedorit kuulivat vankityrmässä viruvasta kollegastaan. He kävivät tapaamassa Vasia vankilassa ja onkivat tältä tietoja tulevasta matkastaan kaupungin alaisiin tunneleheini.

Piirsin tilanteen myötä kartan vankilan siitä osuudesta, jossa seikkailijat vierailivat. Kartta sai heidät pohtimaan, että yritän varmasti ohjata heitä vapauttamaan vangitun alkemistin. Asia ei ollut käynyt edes mielessäni. Olin yrittänyt ohjata heitä tyystin toisen seikkailun pariin, epäonnistuen siinä kerta toisensa jälkeen. Pelaajien ohjaamisessa pitäisi kyllä välillä käyttää niitä kuuluisia ratakiskoja.

Alinen Vaskivirta

Pelikerran toiminnallisempi osuus sijoittui muinaisiin tunneleihin kaupungin alla. Ei ihan syövereitä, mutta varmasti jokin yhteys niihin olisi löydettävissä.

Tunnelien tutkimiseen emme käyttäneet liiemmin aikaa. Heitin yhden satunnaisen kohtaamisen Läntisten rajamaiden kirjasta (linkki pdf:ään) ja ajattelin, että sillä hyvä. Vastaan tuli viisi pikkupetoa. Niiden läsnäolokin vihjaa syövereihin, mutta sen huomatakseen pitäisi olla melko korkea Praedor-tietous (siis pelaajalla).

Onniheiton tuloksena kohtaaminen muuttuikin taisteluksi – taisteluksi, joka sai taas miettimään Praedorin sääntöjä enemmän. Praedorissa taistelun kuuluisi olla olennainen osa seikkailua, mutta kohtaamisten tasapainottaminen on vieläkin hankalaa – ainakin allekirjoittaneelle. Jos vihollisia on enemmän ja/tai ne toimivat useammin, henki lähtee hahmoilta. Jos niitä on vähemmän, ei niistä juurikaan ole vastusta.

Taistelu päättyi nopeasti. Baltsaros kävi äärimmäisen lähellä toisen kätensä menetystä. Tilanne toi mieleen Cyberpunkin, jossa osumakohtien arpominen tarkoitti aina käsien lentelyä.

Ongelmista huolimatta seikkailijat kuitenkin jatkoivat matkaansa ja saapuivat lopulta Hornankoneelle.

Hornankone

Praedorit tutkivat konetta ja saivat aika hyvän varmuuden siitä, miten kone toimi. Miksi se toimi tai miten? Näihin kysymyksiin ei taidettu edes etsiä vastausta. Saattaa olla, että mökillä pelaaminen kutsui kaikki hieman turhankin voimakkaasti saunaan ja muuhun toimintaan pelin parista.

Edellinen seikkailijaporukka hoiteli tämä alueen epäkuolleet, mutta pakeni lopulta alkulimaa. Kyseisen hirviön voittaminen olikin tämän seikkailun viimeinen käänne.

Taistelu vaikutti vaaralliselta, mutta yllättävän tasapainoiselta. Alkulima teki isoimmat vahinkomäärät tähän mennessä; vahinko vain, että hyökkäys kohdistui kilpeen. Yksittäisen vastustajan kohtaloksi koitui jälleen roihuliemi, jonka toimintatapaa jäimme jälleen miettimään pidemmäksikin aikaa.

Lopulta lima oli vain savuava köntti. Urheat praedorit palasivat kertomaan velholle kokemuksistaan ja pitkään sinnitelleet pelaajat pääsivät vihdoin saunomaan.

Jälkiaatokset

Huolimatta kolmen kuukauden pelitauosta, pääsivät tapahtumat ihan mukavasti eteenpäin. Jäin itse harmittelemaan sitä, etten ohjannut pelaajia suoremmin haluamaani suuntaan. Nyt kävimme vain jo alueella, joka oli käsitelty jo aiemmin. Oma kiinnostukseni sen suhteen ei ehkä ollut ihan skarpeimmasta päästä, mutta ilmeisesti tämä ei onneksi välittynyt pelaajille.

Kuten aiemmin mainitsin, tuntuvat taistelukohtaukset edelleen hieman hämäriltä. Pelaajat kyllä ovat tykänneet. Ensi kerralla täytynee kuitenkin pyrkiä testaamaan uudestaan ihmisiä vastuksina.

Kampanja ei varsinaisesti edennyt. Ajattelin ehkä liian monimutkaisesti sen miten seikkailijat saavat paroniin yhteyden. Tai sitten en. Sen piti olla tämän kerran haaste, mutta selkein etenemissuunta vei voiton. Koska se ei suuremmin liittynyt varsinaiseen ”main questiin”, jäi pelikerta itselleni hieman vaisuksi. Tai siis olisimme menneet ihan eri suuntaan, jos olisin päästänyt praedorit heti paronin puheille.

Toisaalta tämän tyyppisiä pelikertoja tulee välillä vastaan. Vaikka tietenkin oli pääasia päästä pelaamaan, niin kenties seuraavalla kerralla olen itsekin hieman skarpimpi.