Törmäsin Verrotwoodiin täysin sattumalta viime syksynä. Kuvat miniatyyreistä miellyttivät omaa silmää ja selailin laiskasti, mistä oli kyse. Luulin, että kyseessä oli jonkun oma dioraamaprojekti. Suurempia intressejä se ei siinä vaiheessa herättänyt, mutta laitoin projektin seurantaan.

Hyvin hiljattain (helmikuussa 2023) huomasin kuitenkin infon tulevista säännöistä. Nyt indiefigupeleistä innostuneena tsekkasinkin tarkemmin asiaa. Sisällöllisesti peli osui melkolailla napakymppiin omien kiinnostusten kanssa.

Verrotwood on miniatyyripeli, jossa pelataan kulttia synkässä metsässä. Magicin puolella Golgari on aina ollut omia suosikkejani, joten tämän pelin estetiikka ja teema olivat välittömästi tuttuja. Peli julkaistiin noin viikko sitten ja ostin pdf:n melkeinpä heti (ei ollut kallis).

Peliä lukiessa kotikutoisuus näkyi vielä kirjoitusvirheinä ja paikoitellen hieman ontuvana tekstinä. Sisältöönhän tämä ei vaikuta ja se puolestaan vakuutti. Pelissä jokainen pelaaja luo oman kulttinsa, johon kuuluu ainakin alkuun neljä jäsentä. Jäsenien ominaisuudet ostetaan pisteillä (kuten Ravenfeastin lisäsäännöissä) ja ne ovat (ennen vammautumistaan) melko samankaltaisia keskenään.

Pelin gimmick on kultin rituaaleissa. Kulttia luotaessa sille valitaan rituaaleja, joita kultistit voivat suorittaa taistelun aikana. Rituaaleja on kirjassa jo nyt 60, mutta luultavimmin faniyhteisö (mm. Facebookissa) luo niitä nopeasti lisää. Rituaalien vaikutukset ovat suhteellisen simppeleitä, mutta niiden nimet ja kuvaukset luovat tunnelmaa sekä korostavat maailman tarinallisuutta.

Tarinallisuus onkin pelin ydintä, sillä se peli on kirjoitettu kampanjaksi. Yksittäisiä taisteluita voi pelata, mutta kun mukana on irtoavia raajoja, kuolevia kultisteja ja tutkittavia paikkoja, ainakin oma mielenkiintoni nimenomaan kamppikseen oli taattu.

Pelin tekijä, Michael Crutchett, mainitsee yhdeksi esikuvakseen Rangers of the Shadow Deepin. Kyseinen peli herätti innostukseni figuttamiseen, mutta osoittautui valitettavasti pettymykseksi liian suljetun narratiivin vuoksi. Tarkoittaen, että se oli rakennettu tarinallisten skenujen päälle, eikä antanutkaan seikkailla pimeissä metsissä.

Verrotwood täyttää tarpeeni pimeässä metsässä figuttamisesta. Ja vaikkei yksinpeliä tässä sinällään olekaan, niin pelissä mukana olevat vaeltavat hirviöt ja niiden hallinointi antavat aavistuksen siitä, miten pelistä äkkiä saisi myös soolopelattavan.

Koska kyseessä on indiepeli, ei virallisia figuja Verrotwoodiin ole. Cruchett vihjaa mahdollisuudesta 3d-printteihin jossain vaiheessa. Mutta tällä hetkellä peli on tarkoituksella miniatyyrien suhteen agnostinen ja figujen conffaukseen kannustava.

Oman figukantani kallistuttua historialliseen suuntaan ei sopivien figujen löytäminen ollutkaan ihan niin helppoa kuin kuvittelin. Muutama kultti tuli silti jo kasailtua. Ja ihan vaan puhtaasti sillä periaatteella, että mitä löytyy ja mikä ois siistiä.

Tämän kaltaisten pelien ihanuus onkin juuri tässä helppoudessa. Koska peli ei lähtökohtaisestikaan ole tarkoitettu turnauspeliksi, voi pelaamiseen (ja hahmojen rakentamiseen) suhtautua rennommin. Pääasia että pelaa ja pitää hauskaa!

Ja tietenkin muistaa pelin temaattisimman säännön: