Tarinat

Aavekivi

Kekrin/Halloweenin iloksi tarina Pohjolan saagoista. Sisältövaroitus. Aavekivi oli haljennut kahtia pituussuunnasta, avaten oven manalan ja elollisten maiden välille. Kuusi kookasta miestä tarvittaisiin muodostamaan kehä sen ympärille. Lohot oli aloittanut matkansa kivelle mukanaan hunajaan kastettuja pähkinöitä, eteläisten laivoilla tuomia makeisia. Juuri sellaisia, joista Mearra oli pitänyt. Mutta hänellä olikin mukanaan taikakaluja. Matkallaan Lohot oli tavannut paimentolaisten… Jatka lukemista Aavekivi

Tarinat

Susikurun aarre

Susikurun aarre on vuonna 2016 kirjoittamani seikkailutarina silloin 6-vuotiaalle pojalleni. Sen kuvitukseksi valokuvasin Legoja. Tarkoitus oli aina printauttaa tarina kuvakirjana ja sainkin sen aikaiseksi jo - eilen. Koska flunssa on pitänyt pitkään kovassa otteessaan, ei muuta sisältöä ole ehtinyt valmistua. Käreitär tutki kiinnostuneena Seikkailijalta noppapelissä voittamaansa ikivanhaa karttaa ja sen omituisia merkintöjä. “Totisesti”, hän tuumi.… Jatka lukemista Susikurun aarre

Elokuvat ja TV

Vuosi on 2020. Miltä maistuu Babylon 5?

Olen nyt katsonut 1990-luvun scifiklassikko Babylon 5:ttä uusiksi. Kun se tuli Suomessa 1997-2000 (sarjaa tehtiin 1993-98), katsoin sitä enemmän kuin mitään muuta sitä ennen tai sen jälkeen. Muutaman vuoden ajan olen tässä miettinyt, josko sarja vieläkin kantaa vai oliko sille oma aikansa tienraivaajana joka meni jo. Edellisen kerran olen katsonut sitä 2008. Tietyt ysärismit silloin… Jatka lukemista Vuosi on 2020. Miltä maistuu Babylon 5?