Avainsana: Roolipelit
-
Spire-raportti: Sessio 0
Alkukommentaari Pelaajahahmoja on kolme. Parca on hahmoluokaltaan Bound (jolle emme ole keksineet hyvää käännöstä), jokseenkin Batmania ja Spidermania yhdistelevä Orressa (Perch) majaileva vigilante/lainvalvoja. Orsi kun on kiikkerä slummi, tavallinen kaupunginvartiosto ei sinne kovin mieluusti jalallaan astu, joten sinne on noussut oma lainvalvojajoukkonsa, jotka palvovat varusteissaan asuvia pieniä jumalia. Rangda puolestaan on Carrion-Priest, Raatopappi, kuolemanpalvoja (ja…
-
Harrastusvuosi 2020
Vuoden päätteeksi ajattelin katsastaa oman harrastusboogieni kuluneelta vuodelta. Omaperäistä, eikös! Tämän vuoden osalta ei voi puhua mistään aiheesta ottamatta huomioon koronaa. Pelaamisen kannalta tämä pitää varsin hyvin kutinsa, koska pääsääntöisesti kyseessä on kuitenkin sosiaalinen harrastus. Ja ettei ihan liian helpolla ole harrastusaika päässyt tänä vuonna, niin vanhin poikani oli kävi kevään kotoa koulua ja nuorin…
-
Mikä roolipeleissä palkitsee?
Olen pelannut viimeisten kahden vuoden aikana roolipelejä enemmän kuin ikinä. Harmillisesti olen myös ollut melko uupunut ja monesti peli-ilo on ollut vaikea löytää. Työttömyys sen kai on tehnyt: päivästä kun puuttuu ryhti ja rytmi, niin koko ajan on vähän vetämätön olo. Syyt tiettyyn uuvahtamiseen voivat siis löytyä täysin harrastuksen ulkopuolelta. Tilanne sai kuitenkin miettimään: mikä…
-
Penkinvaihdos: kokemuksia pelaajana
Olen pelinjohtaja. Niin olen ajatellut vuosikymmenet. Ennen vuotta 2019 en ollut päässyt pelaajan penkille kovinkaan pitkiksi ajoiksi. Eräs D&D3.0-kampanja lähes parikymmentä vuotta sitten kesti ehkä kymmenisen sessiota ja kerran Laurin pelissä ehkä puolen tusinaa kertaa sain pelata samaa hahmoa. Muut kokemukseni saman hahmon pelaamisesta ovat jääneet vieläkin vähäisemmiksi ja useimmiten one shoteiksi. Ei sillä: pidän…
-
Rajallinen määrä pelikertoja
Kumpi on parempi? Kampanjapeli vai oneshot? Molemmissa on kiistatta omat hyvät puolensa. Useimmilla pelaajilla on myös oma preferenssinsä niiden suhteen. Kampanjapeleissä hahmo pääsee kehittymään paitsi taitojensa pohjalta myös hahmona aivan eri tavalla, kuin yhden pelikerran peleissä. Toisaalta jos pelaan vain yhden session tietyllä hahmolla, uskallan leikitellä sillä enemmän. Koska tiedän hahmon elinkaaren rajatuksi, on helpompi…
-
Seikkailupaikka: Ympyrän luola
Lähellä erästä syrjäseudun kylää, lähellä valtakunnan rajaa, on korpimetsän kätkössä on pitkä halkeama kalliossa, josta pääsee laskeutumaan maan uumeniin. Paikalliset tuntevat paikan vain nimellä ”Ympyrä”. Sotien aikaan he tulivat tänne piiloon vainolaisia, mutta viimeiset sukupolvet ovat käyttäneet luolaa ja sen tunneliverkostoa salakuljetukseen. Kalliovaaralle syntynyt halkeama on viisi metriä korkea ja päästää sisään jonkin verran keskipäivän…